Olkiluodon reaktori seisoi vuorokauden

Olkiluodon kakkosreaktori saatiin kytkettyä takaisin valtakunnan sähköverkkoon varhain aamulla. Vastaavanlainen reaktorin pikasulku on pysäyttänyt Olkiluodon yksikköjä kolme kertaa kuuden viime vuoden aikana.

Olkiluodon ydinvoimalan kakkosyksikkö oli lähes vuorokauden pois verkosta. Laitos sammui tiistaina viideltä aamuyöllä.

Se käynnistettiin ja kytkettiin valtakunnan verkkoon tänään kello 4.35 aamuyöllä. Laitos pysähtyi, koska generaattori ei saanut tarpeeksi jäähdytysvettä.

Vika oli höyryventtiilin ohjausjärjestelmässä, ja häiriöstä aiheutui automaattinen reaktorin pikasulku. Teollisuuden Voiman (TVO) ja Säteilyturvakeskuksen mukaan tapahtuma ei vaarantanut henkilökunnan, ympäristön tai laitoksen turvallisuutta.

Kakkosvoimala otettiin aluksi käyttöön 70 prosentin teholla. Tehoja lisättiin asteittain, aamupäivällä laitos jauhoi 90 prosenttia normaalista sähköntuotannosta.

- Laitos käynnistetään aina vaiheittain. Normaalitilanteeseen saatamme päästä ennen puoltayötä, käyttöosaston johtaja Reijo Sundell kertoi.

Kakkosreaktorin ollessa pysähtyneenä Olkiluodon ydinvoimala pystyi tuottamaan sähköä vain yhdellä reaktorilla. Siksi voimalan sähköntuotanto putosi seisokin ajaksi puoleen tavallisesta.

Kuuden viime vuoden aikana pikasulku on pysäyttänyt Olkiluodon yksikköjä kolmesti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat