Öljyvahinkojen torjunnassa runsaasti toivomisen varaa

Huonon valmiuden aiheuttavat kuntien tiukentunut taloudellinen tilanne ja lainsäädännölliset tekijät. Suomen ympäristökeskuksen valtakunnallisessa selvityksessä tarkasteltiin valmiutta 39 kohdekunnassa eri puolilla maata. Kunnat saavat rahoitusta öljyvahinkojen torjuntaan öljysuojarahastosta. Rahoitusjärjestelmästä huolimatta eräillä suurillakin kaupungeilla on ollut vaikeuksia saada toteutettua riittävän öljyntorjunnan edellyttämiä kalusteinvestointeja. Kemikaalivahinkojen torjunta on riippuvainen kunnan taloudellisesta asemasta. Pahimpana vaarana kemikaalionnettomuuksissa ja torjunnan järjestämisessä ovat puutteet kuntien kalusto- ja henkilöstöresursseissa. Tilanteen muuttavat erityisen hankalaksi palokuntien vuorovahvuuksien supistukset, jotka vaikeuttavat välttämätöntä harjoittelua.

Ei varoja varusteisiin ja yhteistyö puuttuu

Kuntien pelastustoimen budjeteista menee keskimäärin 80-90 prosenttia henkilöstömenoihin. Lopusta suurin osa kuluu palokalustojen korjauksiin ja uusinvestointeihin. Kunnille jää harvoin varoja kalliisiin kemikaalitorjuntavarustuksiin. Toisaalta tutkimuksessa ilmeni, että pienet kunnat ovat kekseliäisyydellään ja aktiivisuudellaan voineet varautua riittävästi kemikaalitorjuntaan. Öljyvahinkojen torjunnassa ympäristöviranomaisten rooli on selkeästi määritelty erillislainsäädännössä. Alueelliset ympäristökeskukset hyväksyvät kuntien öljyntorjuntasuunnitelmat ja ympäristökeskus voi tarvittaessa ottaa operatiivisen johdon merellisissä öljyvahingoissa.

Kemikaalivahingoissa ei viranomaisille ole erikseen määritelty tehtäviä. Se aiheuttaa selviä ongelmia ja vaikeuttaa viranomaisten osallistumista torjuntatilanteessa. Vaikeutena on myös riittävän kemikaaliasiantuntemuksen takaaminen. Kemikaalivahinkojen estämiseksi on tehtävä enemmän yhteistyötä ympäristö- ja pelastushallinnon välillä. Rahoitusvaje voidaan ratkaista kuntien välisellä yhteistyöllä. Suomessa sattuu öljyvahinkoja joka vuosi noin 3000 ja kemikaalionnettomuuksia noin 300.