Öljytyöntekijöitä kaapattu Nigeriassa

Neljä yhdysvaltalaista öljy-yhtiön työntekijää on kaapattu Nigeriassa. Kaapparit haluavat itsenäisyyden Nigerjoen suistoalueelle.

Kaappaajien mukaan yksi panttivangeista on vakavasti sairaana. Jos hän kuolee, kaapparit uhkaavat tappaa muutkin kolme vankinaan pitämäänsä miestä.

Kaappauksen takana on Nigerjoen suistoalueen itsenäistymistä ajava ryhmittymä. Sen komentaja kertoi uutistoimisto Reutersille ryhmän vaativan, että kaksi sen paikallista johtajaa vapautettaisiin. Lisäksi he vaativat nykyistä suurempaa paikallista määräysoikeutta alueen öljyvaroihin.

Panttivangit kertoivat Reutersille, että heitä on jatkuvasti siirrelty paikasta toiseen. He kärsivät ripulista ja hyttysistä.

Öljyjätti Shellin öljynporauslautat Nigerjoen suistossa ovat viime aikoina joutuneet useiden hyökkäysten kohteeksi. Viime sunnuntaina ainakin kuusi ihmistä kuoli aseistautuneen joukkion hyökättyä lautalle. Yhtiö ei kuitenkaan toistaiseksi ole myöntänyt suunnittelevansa työntekijöidensä evakuoimista alueelta.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat