Öljyturmariski Itämerellä edelleen suuri

Syys-lokakuussa Tanskan salmissa sattui kolme tankkerien läheltä piti -tilannetta. Itämerelle vaaditaan lisää turvatoimia.

Hinaaja saattaa 100 000 tonnin öljylastia kuljettavaa tankkeria Sköldvikin satamaan. Itämerellä vain täällä ja Naantalissa saattohinaajan käyttö on pakollista. Vaaratilanteessa hinaaja voi estää öljyturman.

- Hinaaja toimii kuin iso peräsin ja ohjailee alusta, jotta se pysyy turvallisesti väylällä ja pysähtyy paikkaan, jossa se voidaan turvallisesti tehdä, Fortum Shippingin johtaja Markus Karjalainen kertoo.

Kaikkialla ei käytetä edes luotsia saattohinauksesta puhumattakaan. Tanskan salmissa on syys-lokakuun aikana sattunut kolme tankkerien läheltä piti -tilannetta. Jokainen niistä olisi voinut pahimmillaan aiheuttaa kahden vuoden takaisen Prestige-öljyturman suuruisen onnettomuuden. Ympäristöjärjestö WWF vaatiikin Itämeren mailta lisätoimia öljyturmariskin vähentämiseksi.

- Koko liikenteen pääväylälle Tanskan salmista itäiselle Suomenlahdelle pitäisi saada ohjausjärjestelmä ja kaistoitus, WWF:n meriasiantuntija Anita Mäkinen sanoo.

Suomenlahdella nämä turvatoimet ovat jo käytössä. Helsingin meriliikennekeskuksessa nähdään suoraan tietokoneen ruudulta, miten alukset liikkuvat. Suomen, Viron ja Venäjän yhteinen järjestelmä on lisännyt turvallisuutta ja sen laajentamista koko Itämerelle kannatetaan täällä lämpimästi.

- Jos voitaisiin valvoa turvallisuutta koko Itämerellä, niin hyvä asiahan se olisi, sanoo johtaja Seppo Virtanen Suomenlahden merenkulkupiiristä.

Itämeren rantavaltioiden täytyy lähikuukausina päästä sopuun edes yhdestä uudesta turvatoimesta, muuten Itämerelle myönnetty erityisen herkän merialueen asema menetetään.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 11.11.2004)

Lue myös:

    Uusimmat