Öljyputki räjähti Irakissa

Öljyputki on räjähtänyt Irakissa. Putken räjähtäminen oli Irakin öljyministeriön edustajan mukaan tihutyö.

Öljyputki räjäytettiin pohjoisten ja eteläisten öljykenttien välillä kulkevassa putkessa Hitin kaupungin lähellä, 140 kilometriä Bagdadista luoteeseen. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä eikä sitä seuranneessa tulipalossa.

Irakin öljyministeriöstä arveltiin, että räjähdys saattaa vaikuttaa Bagdadin al-Doura-jalostamon toimintaan.

Aiemmin kesäkuussa vaurioitettiin Irakin tärkeintä öljyputkea, joka kulkee Kirkukista Turkkiin. Putki saatiin korjatuksi viime viikolla.

Öljynkuljetuslaitteistoihin tehdyt iskut ovat hidastuttaneet Irakin öljynviennin lisäämistä.

Amerikkalaissotilas kuoli kranaattihyökkäyksessä

Yksi amerikkalaissotilas kuoli ja toinen haavoittui tänään kranaattihyökkäyksessä Khan Azadissa Bagdadin eteläpuolella. Kyseessä on yhdeksästoista amerikkalaisuhri sodan virallisesti loputtua.

Amerikkalaissotilaita vastaan hyökättiin myös eilen Bagdadin eteläpuolella, kertoi al-Jazeera-tv. Heidän majapaikkaansa tehdyssä iskussa ei kuitenkaan haavoittunut kukaan.

Amerikkalaisjoukoista kerrottiin tänään, että kaksi sotilasta haavoittui, kun heidän ajoneuvonsa ajoi miinaan Hitin kaupungissa lauantaina vain tunteja ennen öljyputken räjähdystä.

(MTV3-STT-Reuters-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat