Öljyä ryhdytään siivoamaan Luoteis-Virossa

Jäät hankaloittavat osaltaan puhdistustöitä. Öljyvahingot ovat tappaneet tuhansia lintuja.

Viron pelastusviranomaiset aloittavat viikonvaihteessa laajat öljyn puhdistustyöt Luoteis-Viron rannikolla. Operaatioon osallistuu viranomaisten lisäksi parikymmentä vapaaehtoista sekä Viron rajavartioston alus Kati.

Öljysaastetta on havaittu useissa kohdissa noin 30 kilometrin pituisella ranta-alueella. Puhdistustöitä hankaloittaa myös se, että meri on vielä osittain jäässä. Öljyä on yritetty kerätä Tallinnan edustalta ja Pohjois-Viron rannikolta jo pari päivää, mutta toistaiseksi sitä on saatu ylös vajaat sata litraa.

Virossa on sattunut tänä vuonna jo kaksi öljyvahinkoa. Viranomaiset havaitsivat öljyä Luoteis-Viron rannikolla tammikuun lopussa, mutta toistaiseksi vahingon aiheuttajaa ei ole saatu selville. Epäiltyjen listalla on kymmenkunta tuolloin alueella liikkunutta alusta.

Uusi öljypäästö lähestyi Pohjois-Viron rannikkoa maaliskuussa, mutta jäät estivät öljyn ajautumisen aivan rantaan. Myös tämän öljypäästön alkuperä on epäselvä. Suurin epäily on kohdistunut Suomenlahdella Viron aluevesillä uponneeseen Runner 4 -alukseen.

Tammikuinen öljyvahinko tappoi viranomaisten mukaan tuhansia vesilintuja. Kuolleita lintuja on löytynyt nyt lisää jäiden ja lumien sulettua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat