Öljyä päästäneet alukset aiempaa paremmin kiinni

Merivartiosto saa nyt puuttua öljypäästöihin myös Suomen rajojen ulkopuolella ja periä öljynpäästäjiltä rangaistusmaksua.

Öljyä mereen päästäneet alukset saadaan nykyään paremmin kiinni kuin ennen. Syynä on huhtikuussa voimaan tullut laki, joka laajentaa merivartioston lainkäyttövaltaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Uusi toimialue on niin sanottu talousvyöhyke Suomen, Viron ja Ruotsin välillä. Alue ei ole kovin suuri, mutta sillä kulkee valtaosa kauppaliikenteestä.

Lisäksi merivartiosto on saanut luvan periä uudenlaista rangaistusmaksua. Länsi-Suomen merivartioston apulaiskomentajan Ari Laaksosen mukaan rangaistusmaksu on nopeuttanut päästötapauksien käsittelyä.

- Meille annettiin valtuus määrätä hallinnollinen öljynpäästömaksu, mikä on paljon helpompaa kun rikosprosessi. Maksu voidaan kohdistaa aluksen omistajaan tai isännöitsijään, jolloin ei tarvitse hakea sitä syyllistä päästön aiheuttajalle. Riittää, että alus tiedetään.

Tällä hetkellä on tutkinnassa yhdeksän öljypäästötapausta. Viime vuonna päästöjä havaittiin poliisin mukaan 48 kappaletta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat