Olisiko turvavöistä ollut apua Espanjan junaturmassa? Alalla erimielisyyttä

Tuusulan Jokelassa ja Jyväskylässä 1990-luvulla sattuneet suuronnettomuudet herättivät keskustelun siitä, pitäisikö junissakin olla turvavyöt.

VR kokeilikin tiettävästi ensimmäisenä maailmassa turvavöiden käyttöä junassa. Turvavyöt kuitenkin poistettiin kokeilun jälkeen. Asiantuntijoiden mielestä Espanjan junaonnettomuuden kaltaisessa katastrofissa turvavöistä ei olisikaan hyötyä.

Kun juna joutuu suuronnettomuuteen, jossa junan rakenteet alkavat murtua, niin turvavyöt eivät välttämättä pelasta ketään, sanoo VR:n turvallisuusjohtaja Rauno Hammarberg.

– Siinä on aikamoiset massat kyseessä. Kun junanvaunut ovat tuolla tavalla päällekkäin ja sisäkkäin, niin kyllä se aika hurjaa on olla siellä sisällä vaikka olisi kiinni penkissä

Turvavöiden käyttöä junissa Hammarberg ei tyrmää suoralta kädeltä.

– Kyllä se periaatteessa ihan mahdollista olisi.

Liikenne- ja viestintäministeriöstä erityisasiantuntija Tero Jokilehto muistuttaa, että vuonna 1998 sattuneessa Jyväskylän junaturmassa turvavöillä ei olisi ollut suurtakaan merkitystä, koska ihmiset olivat nousseet jo seisomaan poistuakseen asemalla junasta.

Myöskään Espanjan junaturmassa turvavyöt eivät olisi pelastaneet, Jokilehto pohtii.

– Kuvien perusteella onnettomuus oli niin raju, että olisikohan turvavöistä ollut apua?

Jokilehdon mielestä kaikki turvallisuuden parantamiseen liittyvät asiat ovat kuitenkin hyvä asia.

– Jos ihmisellä olisi mahdollisuus valita, niin olisihan sekin jo jotain.

Liikenteen turvallisuuviraston Trafin ryhmäpäällikön Jouko Pirttimäen mielestä turvavöistä olisi voinut olla apua Espanjan onnettomuudessakin.

– Ilman muuta tällaisessa tapauksessa, kun juna pysähtyy seinään, niin turvavöistä voisi olla apua.

Lue myös:

    Uusimmat