Olisiko Nokian osake hyvä joululahja?

Joulu on jo ovella ja vielä on aikaa ostaa joululahjoja. Olisiko Nokian osake hyvä joululahja, kun yhtiön osake kyntää pohjalukemissa? Analyytikot suhtautuvat ainakin ristiriitaisesti yhtiön osakkeeseen. Eikä syyttä.

Nokian tulevaisuus on askarruttanut sijoittajia koko vuoden, kun yhtiö kertoi helmikuussa aloittavansa yhteistyön ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa. Tuolloin pohdittiin Nokian mahdollisuuksia pärjätä erityisesti älypuhelinmarkkinoilla Windows-pohjaisilla käyttöjärjestelmillä.

Nokia julkaisi kauan odotetut Windows Phone -älypuhelimensa lokakuun lopussa Lontoossa. Uutuudet otettiin pääsääntöisesti myönteisesti vastaan. Windows-puhelimien myynnistä on kantautunut kuitenkin jopa negatiivisia signaaleja. Joidenkin analyytikkoarvioiden mukaan Windows-puhelimien myynti saattaa jäädä pettymykseksi.

Pohjola Pankin analyytikko Hannu Rauhalan mukaan tärkeintä on kuitenkin se, että Nokia toi Windows-puhelimet markkinoille luvatussa aikataulussa. Katseet kääntyvätkin Windows-tuotteiden kehitykseen.

– Nyt Nokia kehittää Windows-puhelimia. Toivottavasti uusia versioita ja uusia malleja saataisiin mahdollisimman nopeasti, Rauhala toivoo.

Spekuloitavaa riittää

Täytyy vielä muistaa, että Windows-puhelimet ovat olleet myynnissä vasta reilun kuukauden ja lopullisia päätelmiä Windows-puhelimien suosiosta ei voida vielä tehdä. Puhelimet eivät olekaan tulleet myyntiin vielä kaikkialla, sillä esimerkiksi Suomeen puhelimet tulevat myyntiin vasta ensi vuoden puolella.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on vakuuttanut, että Nokian uusi strategia on "täydessä loistossaan" vasta ensi vuoden syyskuun tietämillä. Sitä ennen jossiteltavaa ja spekuloitavaa kuitenkin riittää.

Ensimmäinen virallinen näyte Nokian Windows-puhelimien suosiosta saadaan kuitenkin ensi vuoden tammikuun lopussa, jolloin yhtiö aikoo esitellä vuoden 2010 loka-joulukuun tuloksen.

Osake kaukana huipusta

Ja siihen itse varsinaiseen kysymykseen: kannattaako Nokian osakkeita ostaa? Vaikea kysymys, sillä arviot Nokiasta ovat hyvin ristiriitaisia. Nokiaa seuraavista analyytikoista vain 13 suosittelee ostamaan yhtiön osakkeita ja 20 myymään yhtiön osakkeet pois. Sen sijaan 31 analyytikkoa suosittelee pitämään Nokian osakkeiden määrän nykyisellä tasolla.

Analyytikot arvioivat kuitenkin keskimäärin, että Nokian osakkeessa on nousupotentiaalia. Analyytikot odottavat, että yhtiön osake saattaa nousta 4,6 euroon, kun eilen osakkeella käytiin kauppaa reilulla 3,6 eurolla. Osake on laskenut tänä vuonna reilut 50 prosenttia.

Rauhalan mukaan Nokian osakkeen arvossa ei näy kuitenkaan välttämättä sijoittajien kaikkien odotukset itse yhtiöstä.

– Osakkeessa ei välttämättä ole kaikkia päätelmiä yhtiön osakkeen arvosta, vaan sijoittajat ovat saattaneet vetää laajempia johtopäätöksiä Euroopan velkatilanteen takia. Markkinat ovat hermostuneita, Rauhala kertoo.

Nousuvaraa osakkeessa joka tapauksessa on, sillä Nokia on ollut kalleimmillaan 65 eurossa vuoden 2000 puolessa välissä.

Lue myös:

    Uusimmat