Olisiko avioerovakuutuksesta iloa eron hetkellä? Karjalainen on selvittänyt vakuutuksen suosiota

Suomalaiset kokevat sanomalehti Karjalaisen selvityksen mukaan avioeron suurimmaksi uhaksi omalle taloudelleen. Avioeron riski on myös melko korkea, sillä lähes joka toinen avioliitto päättyy eroon.

Yhdysvalloissa avioerojen osuus on vieläkin suurempi, mutta niiden talousriskit on nähty markkinarakona. Vuodesta 2010 asti amerikkalaisparit ovat voineet ottaa avioerovakuutuksen.

Vakuutusmaksuja maksetaan kuukausittain, ja jos liitto päättyy eroon aikaisintaan 4 vuoden jälkeen, vakuutuksen ottanut saa korvausta sen mukaan, kuinka suuria vakuutusmaksuja on maksanut.

Suunnitteilla olevan avioliittovakuutuksen tarkoitus olisi turvata myös yhdessä pysyvien avioparien talous äkillisten notkahdusten varalta.

Yhtiö on kiinnostunut laajentamaan toimintaansa myös Eurooppaan. Suomessa avioeroon ei voi ainakaan vielä varautua vakuutuksella.

Ajatus avioerovakuutuksesta tuntuu monessa suomalaisessa vakuutusyhtiössä kaukaiselta, sillä se ei täytä perinteisen vakuutuksen tunnusmerkkejä. Avioerovakuutus ei olisi yhtiöiden mukaan niille luultavasti kannattavaa liiketoimintaa.

Eniten kustannuksia avioerossa tulee tavallisesti asunnonvaihdosta, kun yhdestä asunnosta täytyy muuttaa kahteen.

(MTV3 - Karjalainen)

Lue myös:

    Uusimmat