Oliko AirAsian kapteeni poissa paikaltaan onnettomuuden sattuessa?

Jaavanmereen syöksyneessä AirAsian matkustajakoneessa oli vakava tietokoneongelma, jota lentäjät yrittivät ratkaista ennen koneen putoamista, kertovat tutkimuslähteet.

Koneen lennonohjaustietokoneessa oli toimintaongelmia, joita lentäjät yrittivät ratkaista uudelleenkäynnistämällä tietokoneen.

Koneen kapteeni nousi istuimeltaan tietokoneen käynnistämiseksi uudelleen eikä hän ollut paikallaan, kun koneen perämies ilmeisesti menetti koneen hallinnan.

Kapteeni yritti tietokoneen uudelleenkäynnistämistä katkaisemalla laitteesta kokonaan virran, minkä takia hänen täytyi nousta paikaltaan.

Kapteenin päätös katkaista virta tietokoneesta on asiantuntijoiden mukaan erittäin poikkeuksellinen, sillä tietokoneen voi käynnistää uudelleen myös ohjauspaneelin reset-nappulaa painamalla.

Virran katkaisemisen jälkeen kone lähti jyrkkään nousuun, jonka seurauksena se ilmeisesti sakkasi eli sen siivet menettivät nostovoimansa.

Tutkimuslähteiden mukaan onnettomuuskoneessa oli ollut aiemminkin ajoittaisia tietokoneongelmia.

Tutkimuslähteiden mukaan saaduista lisätiedoista ei pidä vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä, sillä onnettomuuden tutkinta on edelleen kesken.

AirAsia kertoi, ettei se kommentoi asiaa, koska tapauksen tutkimukset ovat kesken. Myös koneen valmistaja Airbus kieltäytyi kommentoimasta tapausta.

Kone oli matkalla Indonesiasta Singaporeen viime kuussa. Turmassa kuolivat kaikki koneessa olleet 162 ihmistä. 

Lue myös:

    Uusimmat