”Oli opetellut läksynsä” - Kataista tentattiin yli kolme tuntia

Euroopan parlamentilla on joko valta hyväksyä tai hylätä EU:n uusi komissio. Ennen äänestystä parlamentti kuulee jokaista 27 maan ehdokasta erikseen.

MTV:n kirjeenvaihtaja Helena Petäistö seurasi Jyrki Kataisen yli kolme tuntia kestänyttä, tenttiä. Petäistön mukaan Katainen selvisi tentistään hyvin.

– Katainen joutui hyvin tiukalle täällä ja tunnelma oli rankka, kun yhteensä yli viisi valiokuntaa tenttasi häntä. Useaan kertaan häntä muistutettiin menneistä ja välillä Kataisen piti muistuttaa, ettei Suomi mikään villi länsi ole, kertoo Petäistö Brysselistä. Petäistön mukaan Katainen paransi selvästi kesäkuun kuulemisestaan.

– Hän oli selvästi valmistautunut huolellisesti yli kolmen tunnin tenttiin. Hän oli ottanut opikseen kesäkuun kuulemisesta, jossa hän sai kovaa kyytiä. Nyt hän hallitsi poliittisen retoriikan, joka häneltä kesäkuussa puuttui, kertoo Petäistö.

Hänen mukaansa Katainen oli tentissä oma rauhallinen itsensä eikä provosoitunut tiukoistakaan syytöksistä, joita hänelle etenkin etelän mailta tuli. Häntä muistutettiin etenkin kriisimaiden tukipakettien kanssa vitkastelusta ja vakuuksien vaatisesta Kreikalta ja Espanjalta.

– Uusi Katainen taas oli sitä, että hän oli myös julkisten investointien kannalla yksityisen rahan lisäksi, päinvastoin kuin pääministerikaudellaan, kertoo Petäistö.

Hänen mukaansa Kataiselta kysyttiin myös 300 miljradin euron tukipaketin kohdentumisesta, mutta siihen Kataisella ei ollut vielä antaa vastausta, koska asia on hänen mukaansa vielä kesken.

Petäistö arvelee, että Katainen hyväksyttäneen komissaariksi.

– Valiokuntien koordinaattorit kokoontuvat vielä tänään ja puheenjohtajat huomenna. Torstaina kokoontuvat parlamentin poliittisen ryhmät ja silloin asia ratkeaa. Saattaa olla, että komissioon tulee muutoksia Slovenian ehdokas voi mennä vaihtoon, sillä häntä valiokunnat moittivat tiedon puutteesta. Unkarin ehdokasta taas pidetään pätevänä, mutta ei välttämättä hänelle kaavailtuun salkkuun, joten voi olla, että osa salkusta otetaan häneltä vielä pois, kertoo Petäistö Brysselistä.

Lue myös:

    Uusimmat