Oletko sinä nähnyt baltiantoukokämmekkää?

Suomen ympäristökeskus kaipaa havaintoja äärimmäisen harvinaisesta baltiantoukokämmekästä. Kasveja saattaa löytää etelärannikon merenrantaniityiltä juuri nyt, sillä kämmekällä on parhaillaan kukinta-aika.

Baltiantoukokämmekkä on Suomen harvinaisimpia kasveja ja sen luultiin kadonneen Suomen luonnosta kokonaan, kun viimeinen tuolloin tiedossa oleva yksilö varastettiin entisen Dragsfjärdin kunnan Morgonlandet saarelta vuonna 2007.

Viime vuonna kuitenkin vahvistettiin usean kasvin esiintymä itäisen Uudenmaan merenrantaniityllä. Ympäristökeskus arvioikin, että kasveja saattaa olla rannikolla enemmänkin, sillä kasvin siemenet leviävät tuulen mukana.

Baltiantoukokämmekkä kukkii vielä viikon ja ympäristökeskus kehottaakin merenrannan asukkaita ja mökkiläisiä koluamaan rantaniittynsä kasvin varalta.

Kasvin voi helposti sekoittaa harvinaiseen punakämmekkään tai yleiseen maariankämmekkään. Ympäristökeskus kuitenkin lohduttaa, että rantaniityllä tällä hetkellä kukkiva kämmekkä on todennäkäisesti etsintäkuulutettu baltiantoukokämmekkä.

Ympäristökeskus toivoo, että havainnon tehneet liittävät kasvupaikkatiedon lisäksi mukaan valokuvan kasvista. Baltiantoukokämmekkä on rauhoitettu eli siihen ei saa koskea.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat