Oletko ostamassa kiinalaisia koronamaskeja? Harkitse vielä, sillä Kiina-maskeja on jouduttu hävittämään vakavien puutteiden vuoksi

Kiinassa valmistettuja FFP2-maskeja on pitänyt jopa tuhota. Kirurgiset maskit ovat puolestaan voineet aiheuttaa käyttäjilleen iho-oireita. Toki Kiinassa tehdään myös laatua.

Suomeen saapuu vuositasolla satojamiljoonia yksittäisiä koronamaskeja ulkomailta. Eniten laatuongelmia on ollut Kiinasta tulleissa maskeissa. MTV Uutiset selvitti tilannetta Tullista, Etelä-Suomen aluehallintovirastosta sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeasta.

Etenkin Kiinassa valmistettuja tehokkaampana tunnettuja FFP2-maskeja on jouduttu jopa hävittämään, koska ne eivät ole täyttäneet asetettuja korkeita laatukriteerejä. Aluehallintovirastojen tarkasteluun on päätynyt vuodessa noin 500 ulkomailta tullutta maskikuormaa. Näistä viitisen prosenttia on saanut kieltopäätöksen. 

– Kyllä Kiinassa tulleista FFP2-maskeissa on ollut runsaasti ongelmia. Lähinnät asiakirjat ja suojainten merkinnät ovat usein puutteellisia, sanoo Etelä-Suomen avin tarkastaja Mika Piirainen.

Puutteiden osalta aluehallintovirastot ovat yhteydessä maahantuojaan.

– Yritetään selvittää asiaa, ja jos asia ei selviä ja todetaan, ettei tuotteella ole edellytystä päästä markkinoille, niin markkinoilla olo kielletään. Teemme väliaikaisen luovuttamiskiellon markkinoille. 

Jos puutteita on ollut runsaasti, maskeja on jouduttu tuhoamaan.

– Kyllä minun tietääkseni on, vastaa Piirainen.

Hävitettyjen Kiina-maskien määrää ei osata avista arvioida. Yhä useampi suomalainen on päätynyt käyttämään FFP2-maskia kirurgisen maskin sijaan, koska suojaustehoa pidetään parempana.

Kaupan hyllyllä olevaa kirurgista maskia ei ole välttämättä testattu kunnolla

Kiinassa valmistettuja FFP2-maskeja on siis jouduttu jopa tuhoamaan. Puutteita on havaittu myös suomalaisten paljon käyttämissä kirurgisissa maskeissa, joissa suojausvaatimukset eivät ole yhtä korkeat kuin FFP2-maskeissa. Myös kirurgisia maskeja tuodaan maahamme Kiinasta.

– Suurimpana epäkohtana on ollut suojaustaso. Kirurgisen maskin täytyy olla puhdas, suojata roiskeilta ja olla riittävän hyvä hengitettävä. Joissakin tapauksissa on havaittu ihoärsytystä, kertoo Fimean ylitarkastaja Jari Knuuttila.

Suomalaiskauppojen hyllyiltä löytyvät kirurgiset maskit eivät kaikki ole täydellä varmuudella laatutavaraa.

– Oletusarvona toki on, että myytävänä olevat kirurgiset maskit ovat turvallisia, mutta pitää kuitenkin muistaa, että niitä ei ole kukaan eurooppalainen viranomainen hyväksynyt markkinoille eikä kukaan ulkopuolinen taho testannut. Valmistaja vastaa siitä, että tuote on vaatimusten mukainen, sanoo Knuuttila.

Kaikkien suojamaskien osalta on syytä muistaa, että Kiinassa valmistetaan myös täysin kunnollisia tuotteita.

Katso videolta, millaisia riskejä Kiina-maskeihin liittyy!

Lue myös:

    Uusimmat