”Olen edelleen toipumisvaiheessa” – vakavasta koronasairaudesta toipunut Pekka Virta on Lukon apuna pudotuspeleissä niin kauan kuin voimat riittävät

Vakavasta koronasairaudesta toipunut Pekka Virta on Lukon apuna pudotuspeleissä, mikäli voimat riittävät 2:22
Vakavasta koronasairaudesta toipunut Pekka Virta on Lukon apuna pudotuspeleissä niin pitkään kuin voimat riittävät.

Lukon päävalmentaja Pekka Virta valmistautuu SM-liigan pudotuspeleihin poikkeuksellisessa tilanteessa. Lukko lähtee kauden ratkaisuun runkosarjan voittajana ja suurimpana mestarisuosikkina, mutta Virta itse on vielä toipilas vakavan koronasairauden jäljiltä.

Virta kertoi helmikuussa Facebook-sivuillaan joutuneensa sairaalahoitoon koronaviruksen vuoksi. Sairaus vei Virran lopulta teho-osastolle, missä miestä pidettiin 27 päivän ajan hoidossa. Kaikkiaan Virta vietti sairaalassa 48 päivää.

Pudotuspelien alla päävalmentaja palasi Lukon toimintaan. Hän ei ole joukkueen mukana jäällä harjoituksissa eikä vaihtoaitiossa otteluissa, mutta palavereita Virta vetää ja seuraa harjoituksia tarkasti. Virta kertoo MTV Urheilun haastattelussa, että hänen vointinsa on tilanteeseen nähden jo ”tosi hyvä”.

– Totta kai tällä luonteella varustettuna ihmisenä, kun saa olla nuorten eläväisessä ympäristössä, missä kaikki touhuaa ja tekee, toivoo, että voisi tehdä enemmän. Malttia pitää koko ajan pitää matkassa ja muistaa, että olen edelleen toipumisvaiheessa ja malttaa tehdä oikeita asioita oikeassa järjestyksessä, Virta sanoo.

Virran mukaan asiantuntijat ovat sanoneet hänen toipumisensa olevan menossa hyvässä kohtaa. Paluu Lukon toimintaan on ollut iso asia henkisesti.

– Olen todella onnekas ja etuoikeutettu, että minulla on tässäkin olotilassa tällainen mahdollisuus osallistua näin hienoon toimintaa. Tämä pitää mieltä virkeänä. Kaikki on ihan viimeisen päälle.

Kaikki keskittyminen on nyt Lukon menestyksessä, missä Virta aikoo itsekin olla mukana oman kuntonsa sallimissa rajoissa. Hän kuitenkin tiedostaa oman tilanteensa.

– Mikäli minun voimani eivät siihen riitä, poistun takavasemmalle. Mutta vielä koen ja olen saanut palautteen, että pystyn auttamaan tätä toimintaa ja niin kauan kuin pystyn, mielelläni olen mukana. Mutta en missään tapauksessa halua olla vaivaksi kenellekään.

Vakavan koronasairauden läpikäyminen on eittämättä ollut käänteentekevä tapaus Virran elämässä, mutta mies itse ei halua tässä vaiheessa puida tilannettaan tarkemmin. Virta haluaa antaa joukkueelle keskittymisrauhan.

– Olen koettanut pitää ne ajatukset pois muitten silmistä ja omastakin päästä, olla analysoimatta liikaa sitä, mitä siinä tapahtui. Sen aika on myöhemmin. Nyt on olennaista, että joukkue on tottunut hyvin siihen, että olen vähän erikoinen tapaus muiden joukossa. Se ei saisi viedä energiaa eikä huomiota väärään suuntaan, Virta sanoo.

– Ne ovat asioita, mitä pitää käsitellä itse ja läheisten kanssa. Jos joskus tulee sellainen tarve tai mieli tai tarpeeksi halukkaita kuulijoita, voin vähän kertoa, miten tuo koko reissu on mennyt. Mutta sen aika ei ole tällä hetkellä.

Lukko aloittaa pudotuspelikeväänsä puolivälierissä Ilvesta vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan maanantaina. Jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

Lue myös:

    Uusimmat