Olavinlinnan kalliit uudistustyöt valmiina juhlille

Savonlinnan oopperajuhlien ulkoiset puitteeet mullistuvat uuden vesikatoksen, katsomotilojen ja näyttämön myötä. Linnan uusi ilme ehtii valmistua juuri ennen heinäkuun ensimmäisenä alkavaa oopperan juhlakautta.

Olavinlinna

Uusi katos Olavinlinnaan vanhankaistaleisen pressukatteen tilalle saatiin ooperajuhlia ajatellen kreivin aikaan.

- Joka vuosi on katkennut esitys vähintään kerran vettä on tullut niin paljon sisään, että esitystä ei ole voitu jatkaa meluhaitat oli jo niin merkittäviä, että ei voi ajatella, että taitellista toimintaa tehtäisiin sillä tavalla, että oltaisiin tuulen kanssa kilpasilla, koska sitä kilpailua ei useinkaan voiteta, kertoo oopperanjohtaja Paavo Suokko Savonlinnan oopperajuhlilta.

Tuulen kanssa taistelivat myös kutsukilpailun voittaneet arkkitehdit.

-Täällä on kaikki tuulen paineet ja nää aiheuttaa mielettömiä kuormia ja niitten hallitseminen ja johtaminen tuonne vanhoihin kivirakentaisiin, niin se on ollut sellainen haasteellinen asia, sanoo arkkitehti Heikki Paakkinen. Lisäksi tänä vuonna 525 vuotta täyttävän puolustustuslinnoituksen muutostöille asetettiin tiukat reunaehdot.

-Rakenteet nämä voimat on vedetty muurien päällä oleviin betonikansiin, jotka eivät ole sillä tavalla museaalisesti arvokkaita. Niitä vahvistettiin, selittää arkkitehti Markku Erholtz.

Museovirastolla on 15 vuoden vuokrasopimus Savonlinnan oopperajuhlien kanssa. Ilman sitä yli 15 miljoonan markan investointi tuskin olisi toteutunut.

-Kyllä luulen, että ei, sillä oopperajuhlat on niin kuin tavallaan näyttänyt voimansa ja mahtinsa kulttuuritapahtumana ja se on myöskin virittänyt tämän päättäjien valmiuden hyväksyä tämmönen ratkaisu, sanoo tutkija Matti Laamanen Museovirastosta.

Linnan uusitun opperasalin todellinen akustiikka paljastuu vasta, kun yli 2000 ihmistä täyttää katsomon. Ensimmäistä kertaa, kun Faust avaa kauden vajaan kolmen viikon kuluttua

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat