Ökypikkujoulut on juhlittu – erityisesti pk-yritykset kiristävät vyötä

Firmojen pikkujoulujen juhlinta on jäämässä tänäkin vuonna huippuvuosia ankeammaksi.

Työnantajien EK:ssa lasketaan, että yrityksissä on nyt menossa toinen tai kolmas alavireinen vuosi putkeen, eivätkä yritykset kestitse työntekijöitään samaan tyyliin kuin talouden pitkän noususuhdanteen vuosina.

SAK:n kehittämispäällikön Juha Antilan mielestä pröystäilevät juhlat sopivat huonosti ajan henkeen. Juhlimista on kohtuullistettu kautta linjan, mutta erityisesti ökyjuhlat ovat historiaa.

– Enää ei lennätetä koko porukkaa yksityiskoneella joulupukinmaahan, hän sanoo.

Monissa yrityksissä on kuluneena vuonna eletty yt-neuvotteluiden ja irtisanomisten sävyttämiä aikoja. Pikkujoulujen suureellinen juhlinta voisi tuntua jopa sopimattomalta.

– En tiedä, onko suureellinen juhliminen ylipäätään niin tarpeellista, mutta luulen, että tämäkin näkökohta on otettu huomioon. Kun on ankeat ajat, kaikkia kustannuksia katsotaan tietysti normaalia kriittisemmin, sanoo EK:n johtaja Hannu Rautiainen.

Tosin SAK:n Antilan mukaan esimerkiksi toistuvien yt-uutisten perusteella todellisuus näyttäytyy turhankin murheellisena.

– Pitää muistaa, että suurella osalla yrityksiä menee ainakin siedettävästi. Meillä on kymmeniä tuhansia työpaikkoja, joissa menee ihan hyvin, Antila sanoo.

Näppituntumana on se, että yritysten pikkujoulut tuskin ovat määrällisesti vähentyneet, mutta niitä pidetään matalammalla budjetilla. Esimerkiksi nyyttikestit lisäävät suosiotaan.

– Luulen, että tarjoilusta karsitaan hieman ja ehkä sitä viihteellisempää puolta, esiintyjiä, on aiempaa vähemmän, EK:n johtaja Rautiainen arvelee.

EK ja sen jäsenliitot järjestävät tänä vuonna pikkujoulut perinteiseen tapaan.

Lue myös:

    Uusimmat