OKO kaappasi Pohjolan

Osuuspankkien keskuspankki OKO on ostanut enemmistön vakuutusyhtiö Pohjolasta. OKO tekee myös ostotarjouksen lopuista Pohjolan osakkeista.

OKO kertoo ostaneensa 58,5 prosentin osuuden Pohjolasta henkivakuutusyhtiö Suomelta ja eläkevakuutusyhtiö Ilmariselta 1,2 miljardin euron käteishinnalla. OKO tekee myös ostotarjouksen lopuista Pohjolan osakkeista 13,35 euron käteishintaan. Pohjolan koko osakekannan hinnaksi tulee näin 2,1 miljardia euroa.

Pohjola

Järjestelyssä Pohjolan vahinkovakuutuksesta tulee keskeinen toimiala OKO:lle.

Vahinkovakuutusten liittäminen OKOon nostaa Osuuspankki-ryhmän johtavaksi finanssiryhmäksi Suomessa, OKO kertoi tiedotteessaan.

Pohjola on puolestaan ilmoittanut myyvänsä Nooa Säästöpankin osakkeet ja aloittavansa neuvottelut yhteistyön lopettamisesta säästöpankkien kanssa.

OKO näkee merkittäviä säästöjä

OKO perustelee Pohjolan hankkimista merkittävillä säästöillä, joita järjestely tuo OKO:lle ja koko Osuuspankki-ryhmälle. Viiden vuoden kuluessa saavutettavat säästöt ovat noin 91 miljoonaa euroa vuositasolla, OKO arvioi.

Pääjohtaja Antti Tanskasen mukaan Suomeen muodostuu erittäin vahva finanssiryhmä, kun Pohjola tulee OP-ryhmään. Tavoitteena on nousta markkinajohtajaksi kaikilla toimialoilla, jotka OP-ryhmä lukee ydintoiminnoikseen.

OKO kertoi rahoittavansa kaupan vanhoille osakkeenomistajille suunnatulla osakeannilla, omaisuuden myynnillä, velkakirjoilla ja omilla varoillaan.

Heliövaara ei jatka Pohjolassa

Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara ohitettiin uuden finanssileirin järjestelyissä ja hän jättäytyy jonkin ajan kuluessa yhtiön palveluksesta. Hänellä ei ole esimerkiksi tietoa henkilöstövaikutusten määrästä.

- Minä en ole osallistunut päätösten valmisteluun sellaisessa yksityiskohtaisuudessa, että voisin niistä sanoa mitään, Heliövaara sanoi tänään.

Heliövaaran mukaan yhtiöiden omistajien kannalta ratkaisu on "erinomainen". Hänen mukaansa se koskee niin Pohjolan omistuksesta luopuvia Suomi-yhtiötä ja työeläkeyhtiö Ilmarista kuin OP-ryhmää ostajana.

- Olen toistaiseksi Pohjolan toimitusjohtaja, mutta pidemmän päälle käytettävissä tämän ryhmän johtotehtävissä, Heliövaara sanoi.

Heliövaara luonnehtii tätä omaksi ratkaisukseen.

(MTV3-STT)

Lue myös -

Lue myös:

    Uusimmat