Ojankaivajan ampuneelle 12 vuotta vankeutta

Ojankaivajan huhtikuussa Tammelassa ampunut 71-vuotias Simo Uolevi Ismo Haavisto on tuomittu 12 vuodeksi vankeuteen.

Forssa-Loimaan käräjäoikeus tuomitsi miehen taposta, tapon yrityksestä, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta. Lisäksi hän menetti sotilasarvonsa ja aseensa valtiolle.

Rikokset tapahtuivat huhtikuun lopulla, kun Haavisto ampui työmiehiä, jotka kaivoivat ojaa viemärille hänen kotitalonsa lähelle. Ampumista edelsi kiista viemäriojan kaivutöistä.

Haavisto oli kimpaantunut kaivinkoneenkuljettajalle ja pyytänyt häntä korjaamaan romunsa pois. Hälytyskeskus ei suostunut lähettämään poliisia paikalle ja Haaviston kertoman mukaan hän otti vallan itselleen ja pistoolinsa täyteen patruunoita.

Kaksi miehistä selvisi vammoitta. Surmansa saaneeseen mieheen osui kolme luotia.

Oikeus katsoi, että kyseessä oli tahallinen surmaaminen, mutta murhan tunnusmerkistö ei täyttynyt. Käräjäoikeuden näkemyksen mukaan kaikki laukaukset ammuttiin kiihtymystilassa, kuitenkin vailla vakaata harkintaa.

Lue myös:

    Uusimmat