"Öisellä tunkeutujalla jo kymmeniä uhreja"

Rikosylikomisario Marja Vuento Huomenta Suomessa 10.4.2008

Helsingin rikospoliisi tutkii parhaillaan rikossarjaa, jossa 30-40-vuotias mies on yrittänyt tunkea yöllä kotiinsa palaavan naisen asuntoon. Tapauksia on tullut ilmi Punavuoressa, Kalliossa ja Siltasaaressa.

MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut rikosylikonstaapeli Marja Vuento Helsingin rikospoliisista kertoo, että poliisitiedotteen jälkeen uusia ilmoituksia tunkeilijasta on tullut jo pitkälti yli toistakymmentä.

Tekotapa on ollut jokaisella kerralla samanlainen, mies tulee sisään ulko-ovesta uhrin kanssa samalla oven avauksella esittäytyen taloyhtiön uudeksi asukkaaksi ja sen jälkeen pyrkii mukana sisälle uhrin asuntoon. Vuennon mukaan tekotapa on hyvin harvinainen.

Ahdistavassa tilanteessa oma vaisto tärkeä

Ahdistavaan tilanteeseen joutuessa Vuento kehottaa kuuntelemaan omaa vaistoaan ja toimimaan sen mukaan.

- Jos jonkun seura tuntuu epämukavalta tai pelottaa mennä jonkun kanssa portaaseen tai hissiin, niin silloin ei pidä mennä. Siinä ei mitään käytöskilpailun palkintoa olla hakemassa.

MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan yksi tunkeilijan uhreista kertoi päässeensä eroon miehestä torjumalla hänet hyvin voimakkaasti, Vuennon mukaan tämä tapa oli oikea.

- Kaikki äänen ja metelin pitäminen on viisasta siinä tilanteessa, ensinnäkin se saattaa säikäyttää tunkeilijan ja toisaalta saada kanssaihmisiltä apua.

Vuennon mukaan selkeys on olennaista, jotta ulkopuoliset ymmärtävät tilanteen ja oikean avuntarpeen. Vuento painottaa myös mielikuvaharjoittelun tärkeyttä ja tilanteeseen henkisesti valmistautumista.

- Puolikuoliaaksi säikähtänyt ihminen ei ole kovin kekseliäs ja luova, silloin pitää siellä selkäytimessa olla se selkeä toimintamalli siihen, että mitä siinä tilanteessa voi tehdä.

Lue myös:

    Uusimmat