Oikosulku aiheutti Kampin kauppakeskuksen bussipalon

Bussin moottoritilassa syttynyt palo on tyhjentänyt Kampin keskuksen Helsingissä illalla. Puoli seitsemältä syttynyt palo synnytti runsaasti savua keskuksen terminaalitasolle, jonka poliisi eristi pikaisesti.

Pelastuslaitoksen mukaan bussin takaosa vaurioitui palossa, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Bussiliikenne saatiin kulkemaan normaaliin tapaan hieman kahdeksan jälkeen ja myös keskus saatiin avattua.

Westendin Linjan bussin syttymissyy oli ilmeisesti oikosulku sähkölaitteessa, kertoo hallintojohtaja Lauri Rinta-Kanto. Palo ei levinnyt moottorista bussin sisäosiin.

Linja-auton kuljettaja havaitsi palon ensimmäisenä ja johdatti autossa olleet kymmenkunta matkustajaa turvaan. Palomiehet saivat liekit nopeasti hillittyä, mutta savun määrän takia kauppakeskus jouduttiin tyhjentämään pari tuntia kestäneen tuuletuksen ajaksi. Kaikkiaan paikalle saapui kymmenkunta pelastuslaitoksen yksikköä.

Kauppakeskuksen sisällä ihmiset siirtyivät rauhallisesti savun tieltä ulos. Runsaslukuisena paikalle saapunut poliisi esti uteliaita pääsemästä keskukseen sisälle, mutta tyhjentäminen kävi hitaasti.

Sisällä väkeä ulos hoputtaneiden vartijoiden mielestä siirtyminen tapahtui jopa turhan verkkaisesti, sillä monia keskuksen asiakkaita kiinnosti enemmän valokuvaaminen kuin rakennuksesta poistuminen. Mitään paniikkia ei ostosretkeilijöiden keskuudessa syntynyt.

Bussiliikenne ohjattiin varapaikalle

Ulkona moni pyrki turhaan sisälle myös bussiterminaalina toimivaan keskukseen. Keskuksen sulkeminen ilman näkyvää syytä hämmensi ihmisiä, sillä bussitasolla vellonut savu ei juuri näkynyt katutason ikkunoista.

Palon takia Kampin bussiterminaali jouduttiin sulkemaan ja bussiliikenne ohjaamaan Urho Kekkosenkadun puolelle, jossa YTV:n henkilökunta opasti ihmisiä busseihin. Kampin metroasema pysyi auki savusta huolimatta, mutta metroon pääsi vain Ruoholahden puoleisesta sisäänkäynnistä.

Bussiterminaali oli suljettuna hieman alle kaksi tuntia. YTV:n tietojärjestelmävastaava Kimmo Sinisalo ei tuoreeltaan osannut arvioida, kuinka hyvin ihmisten ohjaaminen bussien varalähtöpaikalle onnistui. Palo häiritsi noin sataa bussivuoroa, joka Sinisalon mukaan käytännössä tarkoitti noin tuhatta matkustajaa. Kyseessä oli Sinisalon mukaan ensimmäinen kerta, kun bussiterminaali jouduttiin tyhjentämään tulipalon takia.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat