Oikeutta Eläimille kiistää kuvanneensa maitotiloja

Oikeutta Eläimille -yhdistys kiistää tietävänsä mitään Keski-Pohjanmaan maitotiloilla mahdollisesti otetuista kuvista.

Keskipohjanmaa-lehti kertoo monien maidontuottajien havainneen merkkejä navetoissa käyneistä yöllisistä vierailijoista. Maidontuottajat epäilevät, että julkisuuteen tulee pian eläinaktivistien maitotiloilta salaa ottamia kuvia.

Oikeutta Eläimille -yhdistyksen tiedottaja Anne Nieminen kertoo MTV:n uutisille lukeneensa asiasta lehdestä.

- Meillä ei ole asiasta mitään tietoa. Yksittäiset ihmiset voivat tietysti tehdä tällaista, mutta kukaan ei ole ainakaan ottanut meihin yhteyttä ja halunnut kuviaan julki, Nieminen sanoo.

Keskipohjanmaa-lehti kertoo, että joillekin tiloille on esimerkiksi soitettu ennakkoon ja kyselty navettojen turvajärjestelmistä. Soittaja on esiintynyt valvonta- ja hälytyslaitteiden myyjänä. Tietojaan kertonut on myöhemmin huomannut, että navetassa on vierailtu.

Oikeutta Eläimille -yhdistys herätti helmikuussa huomiota suomalaisilta turkistarhoilta julkaisemillaan videoilla.

Katso Outi Airolan raportti Lohtajalta

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat