Oikeusministeriö toppuuttelee poliisiyhteistyön laajentamista

Oikeusministeriö toppuuttelee kansainvälisen poliisiyhteistyön laajentamista. Ministeriö kaipaa lisäselvityksiä Suomen liittymisestä merkittävään Prymin sopimukseen.

Koska EU:n poliisiyhteistyö kangertelee, niin Prymin sopimukseen liittyvät EU-maat haluavat tehostaa poliisiyhteistyötään valtiosopimuksella.

- EU-maat ovat sopineet että poliisiyhteistyö on tärkeä alue ja hankkeet ovat edenneet hitaammin kuin on ajateltu, ylijohtaja Pekka Nurmi oikeusministeriöstä kertoo.

Prymin sopimus mahdollistaa nopeamman ja laajemman tiedon vaihdon eri maiden poliisien kesken, jopa ennen kuin rikosta on tapahtunut.

Sisäministeriössä on valmisteltu lakia Prymin sopimuksen hyväksymisestä, mutta oikeusministeriö näkee siinä ongelmia esimerkiksi henkilötietojen suojan kannalta. DNA- ja sormenjälkitietoja luovutettaisiin ulkomaalaisille viranomaisille helpommin.

Epäillen suhtaudutaan sopimuksen mahdollistamiin lentokoneiden aseistettuihin turvallisuushenkilöihin, koska pykälät ovat tulkinnanvaraisia.

Oikeusministeriö kaipaa myös lisäselvityksiä ulkomaisten poliisien oikeudesta käyttää virka-asetta Suomessa.

Aikaisemmin eduskunnan lakivaliokunta on suhtautunut sopimukseen kriittisesti. Lisäselvityksiä ovat vaatineet myös hallintovaliokunta ja suuri valiokunta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat