Oikeuskansleri: Ihmisiä suojeltava pedoilta

Oikeuskansleri Paavo Nikulan mukaan ihmisiä on suojeltava petoeläimiltä. Nikula toteaa tänään antamassaan päätöksessä, että valtiovallan tehtävänä on edistää sekä ihmisten turvallisuutta että luonnon monipuolisuutta. Ihmisten turvaaminen petoeläimiltä on kuitenkin ensisijaista, mikäli nämä tavoitteet joutuvat ristiriitaan.

Nikula antoi päätöksen Ruokolahden kunnanhallituksen kanteluun karhu- ja susilajien suuruudesta kunnan alueella. Ruokolahden kunta on vaatinut karhukannan pienentämistä, koska alueella liikkuneiden petoeläinten on koettu uhkaavan asukkaiden turvallisuutta. Nikulan mukaan kaatolupien määrää harkittaessa olisi asetettava tavoitteeksi petokannan saaminen sellaiselle tasolle, että petoeläinten mahdollisuus harhautua asutuksen liepeille jää pieneksi.

Nikula pyytää maa- ja metsätalousministeriötä selvittämään, millaisin lainsäädännöllisin ja muunlaisin toimenpitein asukkaiden turvallisuus voidaan varmistaa Ruokolahdella ja estää sen vaarantuminen vastaisuudessa muualla. Nikulan mielestä viranomaisilla täytyy olla tehokkaat keinot, joilla asutusalueiden ja liikenneväylien lähelle tulevat petoeläimet voidaan torjua.

Ratkaisussaan oikeuskansleri uskoo, että tämä on mahdollista toteuttaa loukkaamatta luonnon monimuotoisuutta, koska karhu ja susi eivät kuulu asuttujen seutujen luonnonoloihin. Pedon lopettamista voidaankin pitää äärimmäisenä keinona silloin, kun eläin uhkaa ihmisen turvallisuutta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat