Oikeuskansleri arvostelee pääministeriehdokkaiden nimeämistä

Pääministerin valinta ja hallituspohja ovat kiinni puolueiden ja eduskuntaryhmien tahdosta, eikä uusi perustuslaki vaadi puolueita asettamaan pääministeriehdokkaita, totesi oikeuskansleri Paavo Nikula Yleisradion Lauantaiseurassa.

-Ei tällä ole mitään tekemistä perustuslain kanssa, Nikula sanoi pääministeriehdokkaista.

Hän muistutti, että perustuslain mukaan pääministeriehdokkaan nimeää presidentti. Ensin puolueet käyvät neuvotteluja hallituksesta ja sen ohjelmasta ja siinä yhteydessä nousee esille henkilö, joka eduskunnan äänestyksessä saisi äänten enemmistön.

Ennen vaaleja puolueet voivat toki nimetä "ehdokasehdokkaita", joiden nimissä käydään vaalitaistelua. Eduskunnassa edustetut puolueet ovat sopineet, että ensimmäinen neuvottelu käydään suurimman eduskuntaryhmän johdolla.

-Tämän jälkeen prosessi on avoin. Luulisin, että jo vaalitaistelun aikana puolueiden kesken on alustavia yhteydenottoja tulevasta hallituspohjasta. Luulisin, että ongelmana ei ole hallituksen muodostaminen, koska kaikki puolueet haluavat hallitukseen, vaan opposition muodostaminen, Nikula sanoi.

Mitään automatiikkaa tai oikeudellista perustaa ei ole, että suurin eduskuntapuolue pääsisi hallitukseen ja pääministeripuolueeksi, Nikula muistutti. Jos enemmistö syntyy muista puolueista, voidaan hallitus rakentaa niidenkin pohjalle.

-Hallituksen muodostavat ne, jotka sopivat samaan pussauskoppiin, Nikula kiteytti.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat