Oikeusasiamies: Saamenkieliset tv-uutiset siirrettävä parhaaseen katseluaikaan

Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan saamenkielisten televisiouutisten lähetysajat ovat kelvottomat ja epäinhimilliset Lapin läänin eteläpuolella.Uutiset ovat tulleet Yle Fem -kanavalla muun ohjelman jälkeen yleensä puolen yön aikoihin.

- Myöhäinen lähetysaika on ongelmallinen saamelaisalueen ulkopuolella asuvien niin saamelaisten kuin muidenkin kannalta, katsoo Maija Sakslin. Hän vertaa tilannetta Ruotsiin ja Norjaan, missä televisioyhtiöt lähettävät saamenkieliset uutiset koko maassa kiinteään lähetysaikaan alkuillasta.

Oikeusasiamies tutki saamenkielisten uutisten lähetysaikoja omasta aloitteestaan.Saamenkielisten uutisten lähettäminen on yleisradion julkisen palvelun tehtävä, joka kuuluu eduskunnan oikeusasiamiehen valvonnan piiriin

Yleisradio suhtautui omassa lausunnossaan torjuvasti kritiikkiin. Ylen mukaan television osalta viime kädessä on kyse siitä kuinka pitkälle pienten erityisyleisöjen palvelu viedään vaarantamatta joukkotiedotusvälineenä toimivan television kykyä puhutella laajaa yleisöä kiinnostavilla sisällöillä. Ylen mukaan on selvää, että tämä niin sanottu suuri yleisö kokisi oman palvelunsa merkittävästi heikentyvän jos saamenkielinen uutislähetys sijoitettaisiin keskeisimpään ilta-aikaan.

- Totean, että Suomessa asuu noin yhdeksäntuhatta saamelaista. Heistä yli 60 prosenttia asuu kotiseutualueensa ulkopuolella. Yksistään pääkaupunkiseudulla heitä on arvioitu asuvan noin tuhat. Tämä asettaa saamenkieliselle tiedonvälitykselle uudenlaisia vaatimuksia, Sakslin jyrähtää.

- Vaikka laillisuusvalvontaa ei ole yleensä ulotettu koskemaan yksittäisiä ohjelmia, pidän saamekielisten uutisten lähetysajankohtaa asiana, jolla on yhtymäkohtia perustuslaissa turvattuihin yhdenvertaiseen kohteluun, syrjinnän kieltoon sekä kansallisen vähemmistön ja alkuperäiskansan oikeuksien turvaamiseen.

Oikeusasiamiehen mukaan uutislähetyksen huonolle lähetysajalle ei riitä perusteeksi se, että uutiset on mahdollista katsoa myös internetistä.

- Yleisradio antamassa selvityksessä pidetään selvänä, että niin sanottu suuri yleisö kokisi oman palvelunsa merkittävästi heikentyvän, jos saamenkielinen uutislähetys sijoitettaisiin keskeisimpään ilta-aikaan. Selvityksessä ei esitetä väitteen tueksi hyväksyttäviä perusteita.

- Korostan sitä, että kysymys on viidentoista minuutin pituisesta uutislähetyksestä. Kun Yleisradio Oy:llä on käytössään neljä TV-kanavaa, en ole voinut vakuuttua siitä, että paremman ajankohdan löytäminen saamenkieliselle uutislähetykselle ei olisi mahdollista.

Oikeusasiamies vaatii Yleltä selvitystä siitä mihin toimiin se aikoo ryhtyä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat