Oikeusaputoimistoissa käy myllerrys

Oikeusapua tarvitsevien palvelut heikkenevät tänä vuonna.

Toholammin, Ilmajoen, Kontiolahden ja Polvijärven sivutoimistot suljetaan vähäisen kysynnän takia. Lisäksi Kannuksen, Ikaalisten ja Kemijärven toimistot muuttuvat sivuvastaanotoiksi, eli ne ovat auki vain tiettyinä päivinä tai erillisen sopimuksen mukaan.

Oikeusaputoimistojen verkosto uudistuu muutenkin lähivuosina, kun kymmenen pientä toimistoa muuttuu suurempien sivutoimistoiksi. Ne jatkavat kuitenkin toimintaansa nykyisillä paikkakunnilla ja ovat auki päivittäin, joten palvelut pysyvät ennallaan. Sivutoimistoja tulee Raaseporin, Mäntän, Pietarsaaren, Kokemäen, Kauhajoen, Närpiön, Nurmeksen, Nilsiän, Tornion ja Kuusamon oikeusaputoimistoista.

Yhdistämisiä on tarkoitus jatkaa siten, että toimistoja olisi vuonna 2012 jäljellä 40 nykyisten 60:n sijaan.

Edunvalvonnassa muutoksia

Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden tuottaminen on nyt kuntien sijaan valtion harteilla. Vuoden alusta alkaen yleinen edunvalvonta osa oikeusaputoimistojen työtä.

Yleisten edunvalvojien asiakkaita ovat ne, jotka eivät sairautensa vuoksi kykene itse valvomaan omaa etuaan ja tarvitsevat edunvalvojaa hoitamaan taloudellisia ja henkilökohtaisia asioita. Syitä voivat olla dementia, mielenterveysongelmat tai kehitysvammaisuus.

Muutos tarkoittaa, että kuntien työntekijöitä siirtyy vastaaviin tehtäviin oikeusaputoimistoissa. Holhoustoimen siirtoaikataulua kunnilta valtiolle on arvosteltu liian kireäksi. Esimerkiksi tilakysymyksiä ei ole saatu kaikkialla kuntoon.

Edunvalvonnassa on lähes 50 000 täysi-ikäistä. Noin kuudella kymmenestä tehtävää hoitaa yleinen edunvalvoja ja lopuilla yksityinen ihminen. Väestön ikääntyessä asiakasmäärän odotetaan kasvavan.

Tähän asti palveluiden järjestämisestä ovat vastanneet maistraatit ja kunnat ovat huolehtineet palveluiden tuottamisesta alueillaan. Valtio on maksanut kunnille korvausta.

Maistraatti on edelleen se viranomainen, joka neuvoo ja opastaa edunvalvojan saamisessa. Samoin edunvalvojan määrää yhä maistraatti tai käräjäoikeus. Maistraatti myös valvoo toimintaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat