Oikeus vapautti terrorismirikoksista epäillyn miehen

Helsingin käräjäoikeus on vapauttanut terrorismirikoksista epäillyn, syyskuusta asti vangittuna olleen miehen.

Somalitaustaisen miehen vapauttamista pyysi poliisi.

– Rikosepäilyt ovat ennallaan. Hän on edelleen epäiltynä kaikkiin kolmeen rikokseen, joiden vuoksi hän on ollut vangittuna, kertoo tutkinnanjohtaja, keskusrikospoliisin rikoskomisario Kaj-Erik Björkqvist MTV3 Uutisille.

Björkqvistin mukaan poliisi pyysi vapauttamista, koska vangitsemisedellytyksiä ei enää katsottu olevan. Vangittuna olleen miehen vangitsemista on jatkettu muun muassa sen perusteella, ettei hän pääsisi sotkemaan tutkintaa.

– Kohtuunäkökannat tulivat nyt vastaan, sillä hän on ollut syyskuusta asti vangittuna, Björkqvist kertoo.

Terrorismirikoksista epäilty mies on määrätty tänään matkustuskieltoon.

Esitutkinta valmistunee alkusyksystä

Björkqvistin mukaan Suomen ensimmäinen terrorismirikostutkinta on varsin hyvällä mallilla.

– Odottelemme edelleen ulkomailta materiaalia ja meillä olisi vielä tarve kuulustella henkilöitä ulkomailla. Arvioisin, että esitutkinta valmistuu elo-syyskuussa.

Björkqvistin mukaan tällä hetkellä ketään ei ole terrorismirikosepäilyihin liittyen kiinniotettuna, mutta useita henkilöitä on matkustuskiellossa.

Terrorismirikosepäilyissä tehtiin maaliskuun alussa uusi pidätys, mutta Björkqvistin mukaan tuolloin pidätettyä henkilöä ei vangittu. Viikolla 13 Lontoossa oli kiinniotettuna ja kuulusteltavana nainen, joka oli linkki rikoksesta epäiltyjen ja terroristijärjestöksi luokitellun Al-Shabaabin välillä.

Terrorismirikoksista epäillyn miehen vapauttamisesta kertoi ensimmäisenä verkkosivuillaan Yle.

Lue myös:

    Uusimmat