Oikeus vangitsi toisen Tuusulan ammuskelijoista

Poliisi esittänee toista epäiltyä vangittavaksi huomenna.

Käräjäoikeus on vanginnut toisen Tuusulan piirityksessä mukana olleista rikollisjengiläisistä.

Kolmikymppistä miestä epäillään todennäköisin syin murhan yrityksestä. Hänen epäillään ammuskelleen käsiaseella kohti poliisia Tuusulan Ketunkorvessa vappuaattona. Poliisin mukaan mies kuuluu Bats-rikollisjärjestöön.

Vangitsemisoikeudenkäynti järjestettiin Meilahden sairaalassa Helsingissä, jossa mies on hoidettavana saamiensa vammojen takia. Kaulan seudulla olevien vammojen alkuperästä ei poliisilla ole vielä varmuutta.

- Tässä vaiheessa ei tiedetä, mistä vammat ovat syntyneet, mutta ne eivät ole tulleet ainakaan luodista, keskusrikospoliisin rikosylikomisario Rabbe von Hertzen sanoi.

Toinen epäillyistä ammuskelijoista kuuluu poliisin mukaan Rogues Gallery -rikollisjärjestöön. Häntä vaadittaneen vangittavaksi huomenna. Molemmat miehet ovat olleet vankilassa huume- ja väkivaltarikoksista.

Piirityksen aikana kaksikko ammuskeli poliisin mukaan kymmeniä laukauksia, mihin poliisi vastasi kolme kertaa. Myös poliisin toiminta on tarkan syynin alla, mutta sen toimet eivät ainakaan toistaiseksi ole johtaneet jälkiseuraamuksiin.

Von Hertzenin mukaan poliisi jatkoi keskiviikkona epäiltyjen kuulusteluja ja teki kotietsintöjä, joiden kohteita hän ei halunnut kommentoida. Kaksikon kerrottiin uhkailleen poliisia piirityksessä myös räjähteillä, mutta niistä ei poliisi ole edelleenkään löytänyt viitteitä. Poliisi ei ollut vielä tänään saanut tuloksia miesten päihdetesteistä.

Kaksi miestä linnoittautui vappuaattona Tuusulan Ketunkorvessa sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön, joista toinen heistä asuu. Tilanne alkoi sen jälkeen kun poliisin Karhu-erikoisryhmä tuli ottamaan kiinni viittä miestä epäiltyinä Vantaalla tapahtuneista pahoinpitelyistä. Viisikosta kaksi onnistui luikahtamaan poliiseilta teollisuuskiinteistössä sijaitsevaan asuntoon, mistä alkoi tunteja kestänyt piiritystilanne.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat