Oikeus: Satamayhtiöiden maksettava ahtaajille korvauksia satojatuhansia euroja

Helsingin käräjäoikeuden mukaan ahtaajilla on oikeus saamatta jääneisiin viikkolepokorvauksiin. Oikeus tuomitsi perjantaina antamallaan päätöksellä Finnsteven Oy:n ja Containersteve Oy:n maksamaan työntekijöille palkkasaatavia noin 365000 euroa vuosilta 2007-2012.

Erikoista neljä ja puoli vuotta kestäneessä oikeudenkäynnissä oli se, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry joutuu maksamaan satamayhtiöiden oikeudenkäyntikuluja, vaikka työntekijät pääosin voittivat jutun.

Kiista koski viikkolepokorvauksia, joita oikeus määräsi maksamaan työntekijöille muutamista satasista pariin tuhanteen euroon. Juttu koski noin kahtasataa AKT:n edustamaa työntekijää.

Kiista viikkolepokorvauksista

Jutussa oli kyse siitä pitikö satamayhtiön maksaa viikkolepokorvauksia, koska työntekijät olivat joskus tehneet töitä kaikkina arkipäivinä ja sunnuntaisin, eikä työntekijä ollut seuraavalla viikolla saanut viikkolepoaan palkallisena. Töitä jatkettiin heti maanantaina, eikä välissä ollut 24 tunnin vapaata eli viikkolepoa.

Eli olivatko työntekijät oikeutettuja sunnuntaikorvausten ja ylityökorvausten lisäksi viikkolepokorvauksiin? Oikeuden mukaan näin oli.

- Oikeus kallistui AKT:n puolelle, mutta käsittely jatkuu hovioikeudessa, satamayhtiöitä edustanut asianajaja Jukka Paloheimo toteaa.

Alun perin AKT oli vaatinut työntekijöiden puolesta yli kaksinkertaista summaa, mutta osa vaatimuksista hylättiin. Oikeus katsoi, ettei AKT:llä ollut teknisesti oikeutta edustaa kaikkia työntekijöitä. Osa valtakirjoista koski vain vanhempia viikkolepokorvauksia. Lisäksi osa vaatimuksista oli vanhentunut ja osa kohdistettu väärään yhtiöön.

AKT joutuu maksamaan oikeudenkäyntikuluja

Vaikka työntekijät voittivat jutun pääosin, AKT joutuu korvaamaan Finnsteven ja Containersteven oikeudenkäyntikuluja 100000 euroa. Tosin toisessa haarassa satamayhtiö määrättiin maksamaan AKT:lle kuluja 10000 euroa.

Oikeus totesi AKT:n valmistelleen oikeudenkäyntiä huolimattomasti ja se pyysi neljä ja puoli vuotta kestäneen oikeuskäsittelyn aikana yli 20 kertaa lausumien määräajan pidennyksiä. Käräjäoikeuden mukaan tällainen tuotti satamayhtiölle ylimääräisiä kuluja, jotka AKT:n on korvattava.

- Juttu jatkuu hovioikeudessa hylättyjen vaatimusten ja oikeudenkäyntikulujen osalta, varatuomari Juha Jakonen sanoo AKT:n puolelta.

Viikkolepokorvauksia on aiemmin käsitelty kahdessa muussa oikeusjutussa. Turun käräjäoikeudessa ahtaajat ja satamayhtiö pääsivät sopuun korvauksista. Sen sijaan Kotkan käräjäoikeudessa AKT myöhästyi kanteen nostamisessa ja saatavat vanhenivat. 

Lue myös:

    Uusimmat