Oikeudessa kyynelehtinyttä isää syytetään poikansa tappamisesta – 5-vuotias oli syönyt liikaa isänpäiväkakkua

Isä ei saanut mielestään tarpeeksi isänpäiväkakkua: syytetään lapsensa tappamisesta 1:19
Isää syytetään poikansa tappamisesta isänpäiväkakun takia.

Yhdysvaltalaismiestä syytetään 5-vuotiaan poikansa surmaamisesta.

Poika oli toimitettu sairaalaan, kun hänen vanhempansa ilmoittivat tämän kaatuneen portaikossa. Pojalla oli mustelmat silmissä ja haavoja sekä huulessa että rinnassa.

Poika menehtyi vammoihinsa. Ruumiinavauksessa hänen todettiin kuolleen sisäelinten vaurioihin keskivartaloon kohdistuneen, voimakkaan iskun seurauksena. Kertomus portaissa kaatumisesta ei vastannut pojan vammoja.

Poliisin kuulusteluissa 29-vuotias isä tunnusti lyöneensä poikaa kasvoihin ja vatsaan.

Syyksi hän kertoi suuttumuksen siitä, että poika oli syönyt isänpäiväksi saatua juustokakkua, josta isä ei ollut mielestään saanut tarpeeksi syödäkseen.

Tapausta käsitellään oikeudessa Milwaukeessa 5. heinäkuuta.

Lue myös:

    Uusimmat