Oikeudenkäynti: Pelkäävä äiti puhui tumman lasin takaa

- En voinut uskoa, että tyttäreni oli järjestänyt minun murhani, 16-vuotiaan tytön äiti kertoi oikeudessa. Nainen ei tullut oikeussaliin lainkaan. Hän istui turvasalin sivuhuoneessa pelkääville todistajille tarkoitetussa tilassa, joka on erotettu tummalla lasilla. Äiti kertoi tapahtumista asunnossa Pasilan puistotiellä.

Syytteen mukaan nainen yritettiin murhata tammikuussa kodissaan Helsingin Länsi-Pasilassa. Syyttäjä Eija Velitskin mukaan 16-vuotias tytär oli tilannut ystävältään palkkamurhan. Naista ammuttiin pistoolimallisella varsijousella päähän, mutta nuoli ei läpäissyt pääkallon luuta. Epäillyt ovat kiistäneet murhan yrityksen, mutta myöntäneet tapon yrityksen.

Äiti kertoi tapahtuma-illasta.

- Avasin oven kymmenen jälkeen illalla ja tummiin pukeutunut kaveri kertoi tyttären joutuneen sairaalaan, murhan yrityksen kohteeksi joutunut äiti kertoi. - Tämän takia päästin hänet sisään ja menin pukeutumaan.

Oven hän oli avannut, koska toivoi tyttären tulevan kotiin. Hän oli lähettänyt aiemmin illalla tekstiviestin tytön ystävälle, jossa vaadittiin, että karkuteillä oleva tyttö palaisi kotiin.

- Luulin ensin, että löin pääni naulaan, hän kuvasi tilannetta, kun häntä ammuttiin jousella päähän. Hän kertoi tajunneensa tilanteen pian.

Äidin nuolesta saama vamma (kuva: poliisi)

- Miehen naamasta näki, että hän halusi minun kuolevan. Pakenin parvekkeelle ja huusin niin perkeleesti.

- Se kertoo tyttärestä aika paljon, että hän oli haukkunut tekijät amatööreiksi.Tekoa ei pidä vähätellä. Jos en olisi ollut niin nopea, he olisivat tappaneet minut.

Nainen yritti kertoa vaikeasta suhteestaan tyttäreensä, mutta ääni murtui ja hän ilmoitti, ettei pysty jatkamaan.

- Ei tätä pysty käsittämään.

Lisää oikeudenkäynnistä:

Lue myös:

    Uusimmat