Mainos

Oikeisto voitti Islannissa

Pääministeri David Oddsonin konservatiivinen Itsenäisyyspuolue voitti odotetusti Islannin eliset vaalit. Kun kaikki äänet oli laskettu, konservatiivit olivat saaneet 40,7 prosenttia äänistä, mikä on kolme prosenttia enemmän kuin edellisissä, vuoden 1995 vaaleissa.

Vaalivoitto oli järjestyksessä kolmas Oddsonille ja puolueen kannatus on suurinta 25 vuoteen huolimatta siitä, että konservatiivit ovat olleet hallitusvastuussa kahdeksan vuotta.

Konservatiivien hallituskumppani, keskustalainen Edistyspuolue sai 18,4 prosenttia äänistä eli runsaat viisi prosenttia vähemmän kuin edellisissä vaaleissa. Yhdessä puolueet saivat siten 59,1 prosenttia äänistä, mikä merkinnee hallitusvastuun jatkumista. Puolueiden johtajat Oddson ja ulkoministeri Halldor Asgrimson aloittivatkin hallitusneuvottelut jo tänään. Tarkkailijat odottavat hallitusneuvottelujen tuloksena joitakin pieniä muutoksia nykyiseen kokoonpanoon. Ne heijastanevat Itsenäisyyspuolueen vahvistumista ja Edistyspuolueen heikkenemistä.

Parlamentin 63 paikkaa jakautuvat niin, että konservatiivit saavat 26, edistyspuolue 12, liberaalit kaksi ja vasemmisto-oppositio yhteensä 23 paikkaa. Äänestysvilkkaus on perinteisesti korkea Islannissa ja tälläkin kertaa 84 prosenttia äänioikeutetuista kävi äänestämässä.
(STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.