Oikeisto kiitteli Rehnin ehdotuksia, vasemmisto moitti

Talouskomissaari Olli Rehnin esitykset euromaiden talouskurin tiukentamiseksi ovat saaneet kiittävän vastaanoton oikeistoryhmiltä. Vasemmisto puolestaan moitti suomalaiskomissaarin tänään esittelemiä ehdotuksia.

Rehn ehdotti muun muassa pakkotalletuksia maille, jotka rikkovat unionin taloussääntöjä. Jos kyseinen maa ei laittaisi holtitonta taloudenpitoaan kuriin, se menettäisi talletuksen, joka näin siis muuttuisi sakoksi.

EU-parlamentin suurin ryhmä, oikeistolainen EPP, riensi tuoreeltaan kiittelemään ehdotuksia. Ryhmän mukaan EU:n on jatkossa valvottava tiukemmin paitsi jäsenmaiden budjettivajeita, myös niiden julkisen velan määrää, kuten Rehn ehdottaa.

Komission ehdotukset etenevät seuraavaksi EU-parlamentin ja jäsenmaiden käsiteltäväksi. Kun ehdotuksia ruoditaan parlamentissa, avainroolissa ovat niistä mietintöjä laativat mepit, joista yksi on Carl Haglund (r.).

Haglund kiittelee Rehnin rohkeutta, sillä hänen ehdottamansa rangaistukset taloussääntöjen rikkojille herättävät todennäköisesti runsaasti närää jäsenmaissa. Haglundin mukaan EU:lla ei ole enää varaa uuteen Kreikan talouskriisiin.

- Tasapainoinen talous ja todellisiin lukuihin perustuvat tilastot ovat vähintä, mitä jäsenmailta voi edellyttää - varsinkin, kun kyseessä on yhteinen valuutta, Haglund painotti tiedotteessaan.

Jaakonsaari marssi Brysselin kaduilla säästötoimia vastaan

Vasemmiston protestiäänet kaikuivat voimallisesti Brysselin kaduilla tänään, sillä Euroopan ammattiliittojen keskusjärjestö ETUC järjesti kaupungissa mittavan mielenosoituksen EU-maiden jatkuvia säästötoimia vastaan.

ETUC:in pääsihteerin John Monksin mukaan äärimmilleen viety budjettikuri ei ole oikea keino talouskriisistä nousemiseksi, vaan EU-maiden tulisi suunnata investointeja ennen muuta nuoria työllistäviin kohteisiin

Joukko europarlamentin sosialistiryhmän meppejä osallistui Brysselin suurmielenosoitukseen, heidän joukossaan myös Liisa Jaakonsaari (sd.). Hänen mukaansa on paikallaan, että jäsenmaiden budjettikuria valvotaan tarkemmin, mutta toisaalta tiukka budjettipolitiikka uhkaa syöstä Euroopan uuteen lamaan.

- Kun kaikki maat leikkaavat ja EU:n budjettia leikataan, niin mistä syntyvät uuden kasvun ja työllisyyden siemenet, Jaakonsaari kysyy.

(MTV3 - STT)

Katso Helena Petäistön juttu Brysselistä

Lue myös:

    Uusimmat