Oikealla ravinnolla suuria säästöjä

Vajaaravitsemus rasittaa potilaita ja sairaaloita. Kuopion yliopistollinen sairaala kehittää parhaillaan seulontamenetelmää, joka tunnistaa vaajaravitsemuspotilaat.

Vajaaravitsemuksen ehkäisyllä voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sairaanhoidon kustannuksissa. Tutkimusten mukaan sairauteen liittyvä vajaaravitsemus pitkittää sairaalahoidon tarvetta ja lisää muun muassa potilaiden infektioriskiä.

Kustannukset syntyvät pidentyneistä osastohoitojaksoista, lisääntyneistä komplikaatioista sekä siitä, että vajaaravitut potilaat tarvitsevat usein myös jatkohoitopaikan.

Euroopan sairaaloissa vietetään tänään ravitsemuspäivää, jonka aikana potilaiden ravitsemustilaa arvioidaan yhtenäisillä kyselyillä. Mukana on lähes 750 sairaalaa.

Suomesta tutkimukseen osallistuu viisi sairaalaa ja kaksi terveyskeskusta.

Aiemmissa ravitsemuspäivän tutkimuksissa on todettu, että 20-50 prosenttia eurooppalaisista sairaalapotilaista on vajaaravittuja tai vajaaravitsemusvaarassa. Riski on suuri muun muassa pitkittyneistä infektioista kärsivillä, syöpäpotilailla, vanhuksilla ja dialyysipotilailla.

Kuopion yliopisto alkaa seuloa esiin riskipotilaita

Sairauteen liittyvä vajaaravitsemus on merkittävä ongelma kaikenikäisillä sairaalapotilailla. Tilaan on usein syynä se, että sairaus itsessään heikentää potilaan ruokahalua. Myös erilaiset lääkkeet ja hoidot voivat aiheuttaa sen, ettei ruoka maistu.

Tutkimuksessa potilaat kirjaavat ylös tarkkaan sen, mitä he päivän aikana nauttivat tai jättävät lautaselleen. Tutkimuksessa selvitetään myös potilaiden ruokailu ennen sairaalaan tuloa. Lisäksi kuukauden kuluttua katsotaan, kuinka potilaat jaksavat ja ovatko he päässeet kotiin.

Vajaaravitsemuksessa ei ole kyse pelkästään siitä, saako ihminen tarpeeksi ruokaa, vaan saako hän riittävästi tarvitsemiaan ravintoaineita. Vajaaravitsemustilaa voidaan korjata esimerkiksi ruoalla, jossa on runsaasti energiaa ja ravintoaineita. Ruokailua voidaan tukea myös täydennysravintojuomilla.

-Tärkeintä olisi löytää vajaaravitsemusriskissä olevat potilaat ja pystyä tukemaan heidän ruokailuaan ennen kuin ongelmia edes syntyy, kertoo ravitsemusterapeutti Anne Antikainen Kuopion yliopistollisesta sairaalasta..

Kuopion yliopistollinen sairaala osallistuu nyt tutkimukseen ensimmäistä kertaa. Sairaala ryhtyy kehittämään seulontamenetelmää, joka tunnistaa vajaaravitsemuspotilaat. Syksyllä sitä testataan osastoilla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat