OIC: Yhdysvallat pois Irakista

Islamilaisten maiden järjestö OIC vaatii Yhdysvaltain miehitysjoukkoja poistumaan Irakista, jotta YK pääsee hallinnoimaan Irakin asioita.

Islamilaisten maiden järjestön (OIC) mukaan Yhdysvaltain johtamien miehitysjoukkojen on poistuttava Irakista ja annettava YK:lle mahdollisuus palauttaa rauha ja vakaus maahan.

Vaatimuksen esitti 57-jäsenisen järjestön pääsihteeri Abdelouahed Belkeziz, joka vaati vallanvaihtoa nopealla aikataululla. Hänen mukaansa kaikista muslimeja koskettavista konflikteista Irakin miehitys ja palestiinalaisten tilanne ovat niitä, jotka kiireisimmin vaativat ratkaisua.

Kokouksessa ilmaistiin tuki myös Syyrialle, missä Israel tulitti viime viikonvaihteessa terroristien harjoitusleiriksi sanomaansa kohdetta.

-Etusijalla näistä on vieraiden joukkojen häätö Irakista niin, että YK pääsee hallinnoimaan Irakin asioita, Belkeziz sanoi Malesian Putrajayaan kokoontuneille korkea-arvoisille virkamiehille.

-Irak on joutunut miehitetyksi, sen itsemääräämisoikeus ja itsenäisyys on viety, ja maa on joutunut tuhon kohteeksi, Belkeziz muistutti.

Kuala Lumpurin kyljessä Putrajayassa koolla olevien virkamiesten tehtävänä on valmistella ensi viikolla järjestettävää OIC:n huippukokousta. Torstaina ja perjantaina pidettävään kokoukseen odotetaan noin 35 maan valtionpäämiehiä. Myös YK:n pääsihteeri Kofi Annan osallistuu kokoukseen, ja Venäjän presidentti Vladimir Putin on paikalla tarkkailijana. Neuvonpito on laajin sitten vuoden 2001 terrori-iskujen Yhdysvalloissa.

Turkkia arvosteltiin

Islamilaisten maiden leiriä jakaa käsitys siitä, kuinka niiden pitäisi osallistua rauhan palauttamiseen Irakissa.

Turkin päätöstä lähettää rauhanturvaajia Irakiin arvosteltiin kokouksessa heti.

-Emme halua rauhanturvaajia naapurimaista, koska se voisi aiheuttaa ongelmia, Irakin delegaation johtaja Riyadh al-Fadhli sanoi.

Erityisesti Irakin kurdit ovat vastustaneet turkkilaisjoukkojen tuloa maahan, koska Turkki tunnetaan kovista otteista omaa kurdivähemmistöään vastaan. Turkin edustaja Tahsin Burcuoglu torjui arvostelun. Hänen mukaansa Turkin tavoitteena on auttaa kansaa eikä "toimia osana miehitystä".

-Olisimme mielissämme, jos YK saisi toimeksiannon, mutta näemme, ettei se ole mahdollista nyt, hän sanoi.

Myös Malesian ulkoministeri Syed Hamid Albar vastusti ajatusta muslimimaiden sotilaiden lähettämisestä Irakiin osaksi Yhdysvaltain johtamaa miehitysjoukkoa.

"Muslimimaat voivat toimia vain YK:n alaisuudessa, hän sanoi al-Jazeera-nettisivujen mukaan.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat