Oho, istu elävälle tuolille!

Pooktre on harrastus, jossa eläviä puita kasvatetaan esineiden ja huonekalujen muotoon. Salaisen kasvatusmetodin luoja ei tosin jaa kasvatusvinkkejä. Puuartisti oppii itse!

Harraste vaatii kärsivällisyyttä; sen kehittäjältä vei yhdeksän vuotta oppia erikoinen taiteenlaji. Vuonna 1987 australialainen itseoppinut korutaiteilija Peter Cook sai jännittävän muotoisia viikunapuita katsellessaan idean kasvattaa tuolin. Ensimmäinen versio puutuolista epäonnistui kuuden vuoden kasvatusurakan päätteeksi, mutta vuonna 1996 Peter viimein keksi salaisen metodin elävän puun muokkaukseen.

Läpimurtoon vaikutti vuoden kestänyt suhde elämänkumppani Beckyyn. Nyt taiteesta kiinnostunut pariskunta suunnittelee yhteistyössä elävästä puusta esineitä, joista osa saa muotoon kasvettuaan jatkaa puutarhassa, osasta tehdään uniikkeja huonekaluja ja käyttöesineitä.

Tulevaisuuden puistomuotia

Työstettävä puu on luumua, ja vaikka taiteilijapari ei paljastakaan työmenetelmiään, Becky kertoo niitä olevan kaksi. Toinen on välitön ja toinen asteittainen, joista jälkimmäistä pari käyttää enemmän.

Pariskunnan ensimmäisiä projekteja olivat elävästä puusta muotoillut kahvipöytä, peilinkehykset ja puutarhaportti. Sittemmin puutarhakokoelma on karttunut kiehkuraisilla sängynpäädyillä, tuoleilla, hattunaulakoilla, kiikkutuolilla, puutarhakalusteilla, erikokoisilla peileillä, tuoleilla ja ihmishahmoisilla puilla.

– Teemme taidetta, ja levitessään laajemmalle uskon, että siitä tulee käsityötaito. Olemme tutkineet vain pienen osan mahdollisuuksista – kaupungeissa puita voitaisiin muotoilla kannattelemaan kylttejä ja lyhtyjä, monenlaisia esineitä, kommentoi Becky London Financial Timesille myöntämässään haastattelussa.

MTV3/pooktre.com

Lähteet:

London Financial Times Weekend Magazine

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat