Ohjusvalmistaja hyökkäsi vaihtoehtoisella tutkimuksella MH17-tutkintaa vastaan

Jo ennen kuin hollantilaisryhmän raportti ehdittiin julkaista, Buk-asejärjestelmiä valmistava Almaz-Antei-konserni aloitti kipakan puolustustaistelun.

Konserni järjesti aamupäivällä tiedotustilaisuuden, jossa se esitteli omien tutkimustensa tuloksia.  

Tiedotustilaisuudessa Almaz-Antei esitti yleisölle videon kokeista, joita konserni oli suorittanut romutetun matkustajakoneen nokalle räjäyttämällä erilaisia Buk-ohjuksen kärkiä koneen nokan vieressä. Yhtiön mukaan kokeet osoittivat paitsi, ettei kyseessä voinut olla Venäjän armeijan käyttämä ohjusjärjestelmä, myös, että ohjus olisi ammuttu Ukrainan hallituksen joukkojen puolelta.

"Käytöstä poistettu malli"


Almaz-Antein omat tutkijat väittävät, että koneen runkoon muodostuneet sirpalejäljet paljastaisivat, ettei koneen pudottanut Buk-ohjus voinut olla hollantilaisten kertomaa mallia. Konsernin version mukaan kyseessä olisi vanhempi Buk-malli, joista viimeinen olisi tuotettu Neuvostoliitossa vuonna 1986. 

Almaz-Antein pääjohtaja Jan Novikovin mukaan ohjusmalli ei ole ollut vuoden 2011 jälkeen Venäjän armeijan käytössä, mutta Ukrainan armeija saattaa hänen mukaansa sitä vielä käyttää.

Koneen osissa havaitut jäljet viittaisivat siihen, että Buk olisi ammuttu Ukrainan joukkojen puolelta, konserni raportoi omien testiensä pohjalta.

Venäläisissä tiedotusvälineissä Almaz-Antein versio vei tiistaina päähuomion. Muun muassa Venäjän ykköskanava omisti malesialaiskonetta koskevan tv-uutisensa lähes kokonaan ohjusvalmistajan omille raporteille.

Kanava myös sanoi, että hollantilaisryhmän tutkimuksesta ei ilmennyt selkeää loppupäätelmää sille, mistä konetta ammuttiin ja millä ohjustyypillä.  
Venäläismedia myös painotti hollantilaisryhmän tutkimuksen perustuvan ”teoreettisiin laskelmiin”, toisin kuin Almaz-Antein ”perinpohjainen, realistisissa olosuhteissa” toteutettu tutkimus.

Viestimissä kritisoitiin myös sitä, ettei tutkimusryhmä ottanut huomioon venäläisten tarjoamia tutkimustuloksia.

Lue myös:

    Uusimmat