Ohikulkijoiden pahoinpitelyjutussa uusi vangitsemispäätös

Helsingin käräjäoikeus on päättänyt vangita toisen somalimiehen jutussa, joka koskee ohikulkijoiden pahoinpitelyä joukolla Helsingissä. Poliisi uskoo että päätekijät on nyt saatu kiinni.

Helsingin ohikulkijoita pahoinpidelleen somalijoukon poliisitutkinta on johtanut käräjäoikeuden tekemään kahteen vangitsemispäätökseen. Pahoinpitelyt tapahtuivat toissa viikon lauantain vastaisena yönä ydinkeskustassa. Helsingin käräjäoikeus päätti perjantaina vangita 20-vuotiaan somalimiehen epäiltynä kahdesta törkeästä pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Tänään käräjäoikeus päätti lisäksi vangita toisen 20-vuotiaan somalimiehen epäiltynä samasta asiasta. Tutkinnanjohtaja rikoskomisario Esko Peltola arvioi, että nyt on vangittu jutun kaksi päätekijää.

Rikoskomisario Peltolan mukaan kumpikin mm. pahoinpiteli karkaavaa joukkoa seurannutta siviiliasuista poliisia. Somalimiesten epäillään Peltolan mukaan syyllistyneen myös Ateneumin edustalla kolmen ohikulkijan pahoinpitelyyn, mm. yhtä miestä lyötiin rautatangolla. Somaliporukan aiheuttamat sattumanvaraiset pahoinpitelyt alkoivat City-käytävästä, josta joukko kulki Ateneumin edustalle. Ateneumin luona oli pahoinpitelyjen tapahtuessa paikalla kymmeniä somaleita; osa osallistui tekoihin.

Poliisi otti väkivaltaisuuksien jälkeen alueelta kiinni useita pahoinpitelyistä epäiltyjä somalinuorukaisia. Heti alkuun kuulusteltiin yli kolmeakymmentä, ja kuulusteltavien määrä kasvanee edelleen. Samoin suomalaistodistajia ja asianomistajia tulee lisää eli tutkinta on vielä alkutekijöissään.

Lue myös:

    Uusimmat