OECD:n ja PTT:n ennusteissa eri suunta

OECD uskoo Suomessa vahvempaan kasvuun kuin esimerkiksi valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki. PTT arvio talouskasvun kääntyvän ensi vuonna laskuun tämän vuoden suhdannehuipun jälkeen.

Suomen bruttokansantuotteen kasvu vauhdittuu OECD:n mukaan selvästi vahvemmaksi kuin valtiovarainministeriö ja Suomen Pankki arvioivat. Kokonaistuotanto kasvaa OECD:n mukaan ensi vuonna lähes neljän prosentin vauhtia.

Kasvu vauhdittuu OECD:n tänään julkistetun maakatsauksen mukaan tänä vuonna 2,5 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen ja 3,7 prosenttiin. VM arvioi budjetissa ensi vuoden kasvuksi 2,7 prosenttia. Suomen Pankki ennakoi toissaviikolla kasvuvauhdin kohoavan ensi vuonna 3,2 prosenttiin.

PTT: Suhdannehuippu tänä vuonna

Pellervon Taloudellinen Tutkimuslaitos PTT on varovaisempi arvioissaan.

PTT:n suhdannekatsauksen mukaan suhdannehuippu osuu tähän vuoteen, koska kulutus ja yksityiset investoinnit hidastuvat. Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,3 prosenttia ja ensi vuonna tasan kolme prosenttia.

Ensi vuonna tuotannon kasvu on nopeinta teollisuudessa ja yksityisissä palveluissa. PTT:n tänään julkistaman katsauksen mukaan työllisyyden heikentyminen pysähtyy ja työllisyys paranee ensi vuonna. PTT arvioi, että ensi vuonna työllisyysaste nousee 67,3 prosenttiin ja työttömyysaste laskee 8,7 prosenttiin. Niin ikään palkansaajien ostovoima kasvaa lähes 2,5 prosenttia, koska tuloverotus kevenee.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat