OECD laski euroalueen kasvuennustetta

Talouskasvun hidastuminen johtuu järjestön mukaan öljyn kallistumisesta ja euron kurssin noususta. Suomenkin talouskasvu hidastuu, mutta on yhä muuta euroaluetta nopeampaa.

Euroalueen talous kasvaa Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n mukaan selvästi aiemmin ennustettua hitaammin.

OECD laski tänään euroalueen tämän vuoden kasvuennusteen 1,2 prosenttiin, kun kasvuksi vielä talvella ennakoitiin 1,9 prosenttia.

OECD suosittaa talouskatsauksessaan Euroopan keskuspankille koron laskua kotimaisen kysynnän lisäämiseksi.

Euroalueen heikko talouskehitys johtuu järjestön mukaan öljyn kallistumisesta ja euron kurssin noususta. Ennuste on tähän mennessä pessimistisin arvio euroalueen talouden tilasta.

Suomen talouskasvu muuta euroaluetta nopeampaa

Suomen kansantalous kasvaa OECD:n mukaan tänä vuonna 0,6 prosenttiyksikköä aiemmin ennustettua hitaammin. Suomen ensi vuoden kasvuennustetta OECD alensi tiistaina julkistetussa katsauksessa 0,2 prosenttiyksikköä.

Maamme bruttokansantuote kasvaa järjestön uuden arvion mukaan tänä vuonna 2,2 prosenttia ja ensi vuonna 2,9 prosenttia. Suomen talouskasvu jatkuu edelleen selvästi muuta euroaluetta nopeampana. Kansainvälisen talouskasvun hidastuminen vaikuttaa kuitenkin meillekin.

Viime vuodesta Suomen talouskasvu hidastuu 1,2 prosenttiyksikköä. Ensi vuonna kasvu nopeutuu uudelleen samaan tahtiin koko OECD:n kasvun vahvistumisen kanssa. Kokonaistuotannon kasvu on Suomessa järjestön mukaan nyt hieman talouden potentiaalisen kasvuvauhdin yläpuolella.

Talouskasvua vetävät sekä vienti että yksityinen kulutus. Vienti kasvaa ennusteen mukaan tänä vuonna 4,8 prosenttia ja ensi vuonna 5,2 prosenttia. Kotimaisen kulutuksen kasvuksi ennakoidaan 2,4 ja 2,8 prosenttia.

Työttömyyden hidas lasku jatkuu OECD:n katsauksen mukaan. Tänä vuonna työttömyysaste laskee 8,9 prosentista 8,5 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 8,3 prosenttiin.

Inflaatio pysyy hienoisesta nopeutumisesta huolimatta hitaana. Tänä vuonna kuluttajahintojen nousu vauhdittuu 0,8 prosentista 1,5 prosenttiin ja ensi vuonna edelleen 1,9 prosenttiin.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat