Odotettu ratkaisu: Syyttäjä sai lisäaikaa, Aarnio pysyy vangittuna

Helsingin käräjäoikeus on odotetusti myöntänyt syyttäjille lisäaikaa syyteharkintaan Helsingin huumepoliisin hyllytettyyn päällikköön Jari Aarnioon liittyvässä vyyhdessä.

Lisäaikaa myönnettiin pyynnön mukaisesti vuoden loppuun. Ilman lisäaikaa mahdolliset syytteet Aarniota vastaan olisi pitänyt nostaa huomiseen mennessä.

Käräjäoikeus myös torppasi Aarnion vaatimuksen vapauttamisestaan. Aarnio on nyt istunut tutkintavankeudessa yli 11 kuukautta. Jos saliin päästään uuden aikataulun mukaisesti tammikuussa, on Aarnio silloin ollut vangittuna vuoden ja kaksi kuukautta.

Aarniota epäillään 28 rikoksesta, muun muassa törkeistä huumausainerikoksista, törkeästä todistusaineiston vääristelystä ja törkeästä lahjuksen ottamisesta. 

Myös Aarnion rikoskumppaniksi epäillyn United Brotherhood -järjestön johtohahmon vangitsemista jatkettiin. Häntä vaadittiin tämän päivän istunnossa vangittavaksi kolmesta uudesta rikoksesta epäiltynä.

Aiemmin mies on ollut vangittuna muun muassa törkeistä huumausainerikoksista epäiltynä. Nyt listalle on lisätty epäilyt törkeästä todistusaineiston vääristelystä, oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta ja avunannosta törkeään lahjuksen antamiseen ja ottamiseen.

Sekä Aarnio että tämän rikoskumppaniksi epäilty mies kiistävät syytteet.

Lue myös:

    Uusimmat