Mainos

Oderin pinta laskussa

Oderjoen vedenpinta alkoi tänään hieman laskea, mutta saksalaisten viranomaisten mukaan tilanne on yhä kriittinen.

Tuhannet sotilaat ja vapaaehtoiset ovat jatkaneet keskeytyksettä Oderin suojavallien vahvistamista. Suojavallien murtumisen vaara on edelleen olemassa, kertoi Brandenburgin osavaltion asettaman kriisikomitean edustaja. Hänen mukaansa tulvivan Oderjoen vesi laskee hyvin hitaasti, ja koska suojavallit Saksan ja Puolan rajalla jo ovat läpimärkiä, ne saattavat murtua millä hetkellä hyvänsä.

Sotilaat ja vapaaehtoiset jatkoivat läpi yön vallien heikkojen kohtien vahvistamista ja repeytymien tilkitsemistä. Suojavalliin ei kuitenkaan tullut yön aikana uusia suuria repeytymiä.

Oderin vedenpinta laski yön kuluessa koko tulvavaara-alueella. Hohenwutzenin lähellä laskua oli neljä senttiä ja Ratzdorfissa 17 senttiä.

Viranomaisten mukaan vaaran voidaan sanoa olevan ohi vasta kun vesi edelleen laskee vähintään metrillä.
(STT-DPA-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.