Öcalanin valitus Ihmisoikeustuomioistuimessa

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin aloitti tänään turkkilaisen kurdijohtajan Abdullah Öcalanin kuolemantuomion käsittelyn Strasbourgissa Ranskassa. Öcalan, Kurdistanin työväenpuolueen (PKK:n) entinen johtaja, on valittanut tuomiosta.

Turkin hallitus päätti puolitoista viikkoa sitten lykätä tuomion täytäntöönpanoa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pyynnöstä. Tuomioistuin päättänee noin viikon kuluttua alustavasti, onko jatkokäsittelylle riittävästi edellytyksiä. Lopullinen päätös on odotettavissa vasta kuukausien kuluttua.

Kurdien ja Turkin hallituksen tukijoiden mielenosoitukset varjostivat jutun ensimmäistä käsittelypäivää. Ainakin 15 000 kurdia marssi äänekkäässä ja tunteenomaisesti latautuneessa kulkueessa läpi Strasbourgin huutaen Öcalanin vapauttamista vaativia iskulauseita. Samanaikaisesti noin 5 000 turkkilaista vastamielenosoittajaa vaati Öcalanin kuolemantuomion säilyttämistä. Suurin osa molempien kulkueiden osanottajista oli saapunut Strasbourgiin rajan yli Saksasta. Ranskan poliisilla ei ollut tietoa välikohtauksista tiistaihin puoleen päivään mennessä.

Istunnon aluksi yksi Turkin hallituksen 16 asianajajasta, Sukru Aplaslan, sanoi, että Öcalan on vastuussa yli 6 000:sta siviileihin kohdistuneesta aseellisesta hyökkäyksestä, yli 8 000 yhteenotosta turvallisuusjoukkojen kanssa, yli 3 000 pommi-iskusta ja yli 1 000 sieppauksesta. Öcalanin puolustus, kymmenen asianajajaa, esittää puheenvuoronsa myöhemmin.

(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat