Obaman ja Dalai-laman tapaaminen suututti Kiinan

Kiina paheksuu ankarasti Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman ja Tiibetin hengellisen johtajan Dalai-laman tapaamista.

Kiinan ulkoministeriö sanoo tiedotteessaan, että Kiina on vahvasti tyytymätön tapaamiseen, joka rikkoi Yhdysvaltain lupauksen olla tukematta tiibetiläisten itsenäistymistä. Kiina ei kuitenkaan mainitse tiedotteessaan mahdollisia toimia Yhdysvaltoja vastaan, vaan kehottaa Yhdysvaltoja tekemään aloite maiden välisten suhteiden tervehdyttämiseksi.

Presidentti Barack Obama tapasi illalla Suomen aikaa Washingtonissa Tiibetin hengellisen johtajan Dalai Laman. Valkoisen talon mukaan Obama otti vieraansa vastaan hengellisenä johtajana eikä Tiibetin maanpakolaishallinnon edustajana.

Tapaaminen Valkoisessa talossa pidettiin hienotunteisesti poissa median valokiilasta. Asiantuntijoiden mukaan Kiinan paheksuma tapaaminen ei aiheuta uusia ongelmia suurvaltojen välisissä suhteissa, mutta Obama ei halunnut ärsyttää Kiinaa liikaa näyttämällä tapaamisen televisiossa koko maailmalle.

- Kiinan ärhentely on osa suurvaltasuhteiden teatteria. Kiina halusi katsoa, hätkähtääkö heidän hieman pehmona pitämänsä Obama sen paheksuntaa. Toisaalta Kiinan on pakko näyttää omalle kansalleen, ettei se hyväksy tapaamista. Obaman oli puolestaan pakko näyttää, ettei Valkoinen talo piittaa Kiinan paheksunnasta ja Obaman on myös pakko osoittaa tukensa Tiibetille pitääkseen ihmisoikeusjärjestöt takanaan, kertoo kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo Washingtonista.

Tapaamisessa Obama ilmaisi tukensa Tiibetiin ihmisoikeuksille ja painotti myös Tiibetin oman uskonnon ja kulttuurin säilyttämistä. Hän kehui lisäksi Tiibetin omaksumaa väkivallatonta vastarintaa. Obama ja Dalai-lama painottivat yhdessä hyvien ja toimivien Yhdysvaltain ja Kiinan suhteiden tärkeyttä.

- Kukaan ei odota mitään rakoilua maiden välisissä suhteissa tapaamisen vuoksi. Koko Tiibet-kohu on osa maiden välistä suhteiden päivittämistä eli käydään kurkkimassa vastapuolen pelikortit, arvioi Sinisalo.

Dalai-lama on tavannut jokaisen Yhdysvaltain presidentin vuodesta 1991 alkaen.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat