Obama tapaa kongressin vaikuttajia

Yhdysvalloissa ryhdytään tänään virallisesti pohtimaan mahdollisia kostoiskuja Syyriaan. Presidentti Barack Obama on kutsunut kongressin päättäjiä Valkoiseen taloon keskustelemaan Syyrian tilanteesta.

Samalla iskujen valmisteluja jatketaan. Tilanne on erittäin vaikea Obamalle, joka jätti päätösvallan iskuista maan kongressille.

Yhdysvalloissa vietetään tänään Labour Day -vapaapäivää, mutta ainakin osa päättäjistä viettää sen työn merkeissä. Presidentti Obaman on määrä tavata lomalta kokoon haalittuja kongressin päättäjiä ja keskustella heidän kanssaan ensi viikolla odotettavasta Syyria -äänestyksestä.

Kongressin äänestyksestä odotetaan tiukkaa, vaikka ulkoministeri John Kerry on vakuuttanut, että hermokaasu sariinin käytöstä Syyriassa on sitovia todisteita.

Yhdysvaltain päättäjät ovat haluttomia sitoutumaan iskuihin, sillä niiden pelätään vain kiristävän tilannetta entisestään ja olevan lähinnä tyhjä ele.

Iskujen valmistelu kuitenkin jatkuu, alueella on jo useita Yhdysvaltain sota-aluksia, ja paikalle on tiettävästi matkalla nyt myös laivaston lentotukialus. Myös Yhdysvaltain ainoa mahdollinen liittolainen Ranska jatkaa iskujen valmistelua, mutta se aikoo odottaa Yhdysvaltain päätöstä.

Obaman viivyttelyn arvostelijat ovat painottaneet sitä, että Syyrialla on nyt hyvää aikaa valmistautua iskuihin ja siirtää sekä piilottaa sotakalustoaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat