Obama suomi kongressia kovin sanoin

Viime hetken budjettineuvottelut menoleikkausten estämiseksi ovat päättyneet tuloksettomina Valkoisessa talossa USA:ssa.

Presidentti Barack Obama käytti kovaa kieltä neuvottelujen tuloksesta kertoessaan.

MTV3:n kirjeenvaihtaja Päivi Sinisalo kertoo, että Obama suomi kongressia siitä, että se ei halunnut tehdä mitään leikkausten estämiseksi.

Obama kuvaili leikkauksia tyhmiksi ja mielivaltaisiksi, ja varoitti niillä olevan vakavia seurauksia maan taloudelle.

Päivi Sinisalo arvioi, että ensi yönä voimaan astuvien leikkausten seuraukset näkyvät kunnolla vasta jonkin ajan kuluttua.

Asiantuntijat ennustavat, että maan talouskasvu hidastuu ja että työpaikkoja on vaarassa jopa miljoona, koska leikkaukset kutistavat kansalaisten ostovoimaa.

Toistaiseksi neuvottelujen jumiutuminen ei ole näkynyt pörssikurssien liikkeissä.

Sinisalo arvelee analyytikkojen luottavan siihen, että budjetista päästään sopuun ennen kuin seuraukset alkavat oikeasti tuntua.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat