Obama sanoo hyökkäyksen horjuttaneen Talebania

Taleban on joutunut vetäytymään Afganistanissa, sanoo Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama.

Presidentti totesi Sky News -kanavan haastattelussa Ghanassa, että Taleban-liikkeen asema on heikentynyt Afganistanissa viime aikojen taisteluissa. Yhdysvallat ja Britannia ryhtyivät heinäkuun alussa uuteen suurhyökkäykseen Etelä-Afganistanissa. Obama kuitenkin varoitti, että edessä on vielä pitkä kamppailu.

Afganistanissa elokuussa järjestettävien vaalien jälkeen maan tilannetta pitää Obaman mukaan arvioida uudelleen. Obaman mukaan maan turvallisuuskoneisto on seuraava kehityskohde ja maan armeijaa ja poliisia pitää vahvistaa. Obama sanoi, että Afganistan hallituksen täytyy voida ottaa suurempi vastuu maansa turvallisuudesta.

Asevoimien ja poliisin lisäksi Obama haluaa vakauttaa Afganistania tukemalla maanviljelijöitä sekä kouluttamalla oikeuslaitosta tehokkaammaksi ja luotettavammaksi.

Neljä amerikkalaissotilasta sai surmansa

Sotilaat kuolivat pommi-iskuissa Etelä-Afganistanissa, kertovat Nato-johtoiset ISAF-joukot. Yhdysvaltojen Afganistanin-joukkojen tiedottaja kertoo sotilaiden olleen amerikkalaisia ja saaneen surmansa kahdessa tienvarsipommeilla tehdyssä iskussa.

Yhdysvaltojen ja Britannian joukot ovat kärsineet huomattavia tappioita Etelä-Afganistanissa sen jälkeen, kun maat aloittivat operaation Taleban-liikkeen häätämiseksi Helmandin maakunnasta 2. heinäkuuta. Britit ovat menettäneet operaatiossa jo 15 sotilasta. Helmand on Talebanin tärkeä tukialue ja Afganistanin oopiumintuotannon keskus.

(MTV3 - STT - Reuters - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat