Obama, Pitt, Clooney… Maailmankuuluja kasvoja voi tarkastella nyt taidenäyttelyssä

Näyttelijätär Angelina Jolien huulet, perijätär Paris Hiltonin silmät tai presidentti Barack Obaman ihohuokoset. Näitä ja monen muun tunnetun henkilön kasvonpiirteitä voi tuijotella nyt taidemuseossa Australian Canberrassa.

National Portrait Galleryn uusin "Close up" -taidenäyttely on koonnut yhteen saksalaisvalokuvaaja Martin Shoellerin kuvaamia potretteja julkkiksista. Kuvissa keskitytään vain ihmisen kasvoihin ja rajataan esimerkiksi vaatetus tai kuvauspaikka pois.

- Näin kuvien ihmiset on riisuttu paljaiksi kaikesta glamourista ja säihkeestä. Näistä kuvista näkee, että he ovat vain lihaa ja verta. Aivan kuten me muutkin, sanoo valokuvauksen historiaa tutkinut Graham Howe.

Näyttely tyydyttää myös ihmisen luontaista tirkistelyn halua.

- Lehdissä julkaistut kuvat eivät ole niin tarkkoja kuin näyttelyn valokuvat. Täällä ihminen voi tuijottaa suoraan vaikkapa tennistähti Andre Agassin ihohuokosia, Howe kuvailee.

Taidemuseon edustajan Michael Desmondin mukaan potreteissa kasvot voivat kuvastaa monenlaisia tunteita: jotkut ovat täynnä rakkautta ja jotkut pelottavia tai uteliaisuutta herättäviä.

- On mielenkiintoista nähdä erilaisia kasvonpiirteitä. Tässä on mahdollista nähdä yksityiskohtaisen tarkasti, miten ihmisen kasvot ovat muotoutuneet, Desmond kertoo.

Potretit eivät kuitenkaan rajoitu vain julkkiksiin, vaan mukana on tuntemattomia henkilöitä muun muassa Amazonin viidakosta sekä eri puolilta Aasiaa.

Valokuvaaja Martin Shoeller on työskennellyt aiemmin maailmankuulun valokuvaajan Annie Leibovitzin assistenttina ja useissa muotilehdissä, kuten Voguessa ja Vanity Fairissa. Näyttely päättyy 13. helmikuuta 2011.

(MTV3 - APTN)

Lue myös:

    Uusimmat