Mainos

Obama pahoitteli israelilaisnuorten kuolemia – Vatikaanilta tymäkämpi lausunto

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on esittänyt pahoittelunsa kolmen israelilaisen teinipojan kuolemasta.

Israelin mukaan siepatuiksi epäillyt kolme poikaa löytyivät surmattuina Länsirannalta. Israel on syyttänyt tapauksesta palestiinalaisjärjestö Hamasia.  Hamas ei ole myöntänyt osallisuuttaan.  

–Yhdysvallat tuomitsee tiukimmalla mahdollisella tavalla viattomiin nuoriin kohdistuvat järjettömät terroriteot, Obama totesi lausunnossaan.

Obama kehotti kaikkia osapuolia kuitenkin pidättäytymään teoista, jotka voivat lisätä epävakautta alueella.

Hän tarjosi lisäksi Israelille ja palestiinalaisille Yhdysvaltojen apua syyllisten löytämiseksi.

Vatikaani puolestaan tuomitsi israelilaisnuorten surmat ”hirvittävänä ja vastenmielisenä rikoksena”. Vatikaanin mukaan tapaus on myös este rauhan syntymiselle.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.